Kuikkapussi - Paulaharju, osa 3


"Vanhoilla erämiehillä, Rieston Jaakoilla ja Korvasen Pettereillä sekä muillakin, oli pyyntöretkillä aina matkassa noitapussi, tuppeensa nyljetty kuikannahka, kuikka. Se oli hyvä kappale. Monet vanhat ampuivat kuikan miltei mieluummin kuin hanhen. He saivat sen nahasta lujan ja komean tupakkapussin, jopa noitapussin. Ja kuikkapussi jo ulkonäöltäänkin oli täysi velho - kiiltävänkirjava kuvatus, jonka peräpuolessa roikkelehti kaksi kuivettunutta räpylää, yläpäässä irvisteli pitkä käpertynyt leukapari, vinoon vääntynyt kuin itkunparkua yritellen. Ja kaulan tyvessä, rinnassa oli pussin suuaukko. Vanhan velhon kuikka oli kohta samanlainen kuin äijä itsekin: kulunut ja harmaa, vain untuvat jäljellä."

- Samuli Paulaharju, Sompio, 1939

Kuvan kuikka on Sodankylän kotiseutumuseossa, ja minun täytyy sanoa olleeni täysin ällikällä lyöty sen näkemisestä. Kuikkaa kuvaileva osio on yksi lempikohdistani Sompiossa enkä ollut varautunut siihen, että voisin jonain päivänä nähdä aidon kuikkapussin. Pusseja oli kotiseutumuseon päärakennuksen seinällä peräti kolme, ja suorastaan lumouduin niistä. Siinä se nyt oli, kuikka, jota kuvailevia rivejä olin tavannut uudelleen ja uudelleen Paulaharjun sanavalinnoista nauttien.

Juttu meni vielä paremmaksi, kun kotiseutumuseon setä saapui paikalle ja otin kuikkapussit puheeksi. Ylinnä olevan kuikan, joka oli kaikkein komein ja kiiltävin ja jonka itkunparkua vääntävä käyrä nokka roikkui pussin yläpäässä aivan kuten Paulaharju kuvaili, ei ollutkaan kenen tahansa kuikka.

Se oli Moskun kuikka.
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.

Kuvia Kotokaltiolta