Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Ruskan ensisävyt

Kuva
Tuuli toi syksyn. Tänään oli syksyn ensimmäinen päivä.


Parissa päivässä on ruska hiipinyt maisemaan. Koivujen oksat siellä täällä ovat vetäytyneet keltaiseen, maa muuttuu hiljalleen punaiseksi. Sodankylän avarat ja valoisat metsät alkavat pian kauttaaltaan hehkua ruskan täyteläisissä väreissä.


Haapa, horsma, juolukka ja mustikka muuttuvat hiljalleen punaisiksi. Koivut, jotka viime syksynä kärsivät lehtiruosteesta ja tulivat ruskeiksi ilman ruskaa, näyttävät nyt saavan kauniin puhtaan keltaisen värin.


Syksyn valo hallitsee jo. Se on vino ja välistä kirkas, mutta ei lämmin. Se tuo maasta ja metsistä esille värejä ja tunnelmia, joita kesän valo ei pystynyt tuomaan.


Tuuli on tänään humisuttanut metsiä puuskissa. Vadelmat ja horsmat ovat tulleet tuulen pieksemiksi, koivujen keltaiset lehdet ovat lennelleet ilmassa. Taivaalla on pilvien harmaa massa kulkenut hurjaa vauhtia jonnekin lännen suuntaan, välillä antaen sadetta, välillä aurinkoa.

Mikään tuuli ei tuo niin vahvaa sanomaa kuin syksyn…

Kuikkapussi - Paulaharju, osa 3

Kuva
"Vanhoilla erämiehillä, Rieston Jaakoilla ja Korvasen Pettereillä sekä muillakin, oli pyyntöretkillä aina matkassa noitapussi, tuppeensa nyljetty kuikannahka, kuikka. Se oli hyvä kappale. Monet vanhat ampuivat kuikan miltei mieluummin kuin hanhen. He saivat sen nahasta lujan ja komean tupakkapussin, jopa noitapussin. Ja kuikkapussi jo ulkonäöltäänkin oli täysi velho - kiiltävänkirjava kuvatus, jonka peräpuolessa roikkelehti kaksi kuivettunutta räpylää, yläpäässä irvisteli pitkä käpertynyt leukapari, vinoon vääntynyt kuin itkunparkua yritellen. Ja kaulan tyvessä, rinnassa oli pussin suuaukko. Vanhan velhon kuikka oli kohta samanlainen kuin äijä itsekin: kulunut ja harmaa, vain untuvat jäljellä."

- Samuli Paulaharju, Sompio, 1939

Kuvan kuikka on Sodankylän kotiseutumuseossa, ja minun täytyy sanoa olleeni täysin ällikällä lyöty sen näkemisestä. Kuikkaa kuvaileva osio on yksi lempikohdistani Sompiossa enkä ollut varautunut siihen, että voisin jonain päivänä nähdä aidon kuikkapuss…

Paluu Tenolle

Kuva
Saimme viime viikolla hepulin lähteä viikonlopuksi mökille. Appiukkoni osittain omistama mökki odotti meitä Tenon rinteessä lähellä Nuvvus-Ailigasta. Tarkoitus oli viettää huoletonta mökkiaikaa tekemättä mitään ja samalla tavata vähän ystäviä.

Niinpä pakkasimme reput ja ruokakassit ja ajelimme muutaman sata kilometriä pohjoiseen. Kesäyö oli valoisa ja kaunis, se muistutti minua siitä yöstä kun aikoinaan muutimme yhdessä Karigasniemestä Kittilään. Karigasniementien mutkat ja mäet taas palauttivat mieleeni sen, kun ajoin tuota tietä ensimmäistä kertaa: yksin, kaiken muuttaneella muuttomatkalla.

Teno odotti meitä ylväänä kuin aina. Siinä joessa on meille molemmille jotain kotoisaa. Mieheni on kasvanut sen varrella, ja minulle Teno tulee aina merkitsemään elämäni suurinta käännekohtaa. Sen luo saavuin ensimmäisenä, kun saavuin pohjoiseen.

Tenon vierellä me tapasimme toisemmekin.


Ihailimme auringonlaskua rannalla. Kävin huuhtelemassa kasvot suuren kivenmurikan luona, Tenon kirkas vesi oli …

"Ei sitä ole kukhan kieltäny"

Kuva
Piipahdin lauantaina nauttimassa vesicrossien tunnelmasta Sodankylässä. Olen aiemmin seurannut crosseja vain Ivalossa pariin otteeseen ja on sanottava, että vaikka Ivalossakin on ollut hyviä hetkiä, pidin Sodankylän crosseista enemmän.


Kuten Ivalossakin, myös Sodankylässä crossit pidetään hiekkarannalla sillan vieressä. Oli ilahduttavaa huomata, että siinä missä ranta kuhisi väkeä, sillalla oli vain muutamia ihmisiä katsomassa kisoja ilmaiseksi. Sisäänpääsymaksu ranta-alueelle oli 10 euroa.

Asetuin rannalle, josta oli ihmispaljoudesta huolimatta helppo löytää hyvä paikka crossien katselemiselle. Keskeiseltä paikalta näkyi hyvin kelkkojen lähtöpaikalle ja hyppyrille.

Yleisössä oli paljon kaikenikäisiä: vanhuksia ja lapsia, nuoria aikuisia, koiria sekä myös turisteja. Minä hieman kavahdan vahvassa hipsteritunnelmassa vellovia elokuvajuhlia, mutta crosseissa koen, että tunnelma on välitön ja kotoisa, aito ja jotenkin ihanan paikallinen: sellainen, jossa ainakin minun on helppo olla.

Cros…

Minä ja hilla

Kuva
Eilen illalla piti lähteä kaupassa käymään. Sitten ajattelin, että poikkean kaupan jälkeen hillasuolla. Sitten ajattelin, että en jaksa käydä kaupassa ollenkaan, ajan vain suolle. Sitten ajattelin, etten jaksa käynnistää autoa ollenkaan, joten päätin lompsia lähisuolle tuon takapihan metsän läpi.


Otin mukaani melko optimistisesti 10 litran ämpärin. Sanottakoon, että pienempääkään ei ollut hollilla, mutta toisaalta olin kuullut myös juoruja siitä, että hillaa on nyt valtavasti. Parempi siis varautua hyvin.

Vedin hupun niskaan ja viritin hyttyslakin sen päälle. Jalkaani vedin koko Sompion Lapin suurimmat ja painavimmat saappaat, selkään heitin uuden, hienon retkireppuni, jossa kannoin kameraa mukana.


Ryykelsin metsään. Viereisellä metsällä on monet kasvot. Paikoin se on koivikkoa, jonka pohja on lähes niittymäistä. Paikoin se on lävitsepääsemätöntä pajukkoa, ja paikoin melko avaraa sekametsää, jossa kävellessä mätänemään jätetyt, jo sammaleiset ohuet puunrungot rusahtelevat poikki jalko…

Elokuun värejä ja valoja uimarannalla

Kuva
Vino lämmin valo, pitkät varjot ja hillasoilta kumpuavat valokuvat kertovat Lapin siirtyneen seuraavaan vuodenaikaan. Keskiyön auringon aika on ohi eikä ruska ole vielä alkanut – eletään siis sadonkorjuuta.
Elokuun valo on ehkä valoista se tunnelmallisin. Valoa on edelleen paljon, mutta se on erilaista: siinä on tietynlaista haikeutta ja merkkejä siitä, että kesä on hiljalleen loppumassa. Ilta-auringon säteissä metsän puut ovat toiselta puolelta mustat, toiselta oranssit. Maitohorsmien kukinnot hohtavat illan valossa täyteläisinä, ja tuuli tuo tullessaan etiäisiä syksystä, joka vielä ei ole aivan lähellä, mutta matkalla se jo on.

Eilen ajellessani kaupasta kotiin päätin pistäytyä uimassa Vaalajärvessä. Samaan aikaan sain kylpeä sekä vedessä että valossa, istua hiljaa matalalla hiekkapohjalla ja katsella järven takana siintävien vaarojen, tuntureiden ja tuulimyllyjen siluetteja. En vieläkään tiedä minkä tunturin hahmo järvelle saakka kaukaisuudesta erottuu, mutta olen varma, että se on…

Valintoja

Kuva
Olen viime vuosina tehnyt elämässäni joitakin valintoja aivan yksinkertaisesti sillä periaatteella, että olen tavoitellut stressin vähentämistä tai ennaltaehkäisyä. Tässä muutamia asioita, joilla olen rakentanut omasta elämästäni mahdollisimman huolettoman ja omannäköisen: sellaisen, ettei minulla ole tarvetta kadehtia kenenkään toisen elämää, vaan voin aidosti olla kiitollinen itselleni siitä, että edes jossain vaiheessa heräsin kuulemaan oman sisäisen ääneni ja uskalsin seurata sitä.

Tulojen mukaan eläminen
Yksi suurimmista ja tavallisimmista huolista on poissa, kun talolaina on niin pieni, että kuukaudessa jää lainaerän jälkeen sopivasti rahaa myös elämiseen ja säästöön. Ostamamme talo ei ole hulppea, mutta siitä on ollut helppo tehdä viihtyisä ja omannäköinen. Ajan halvalla autolla, en lomaile kaukomailla enkä käytä rahaa miten sattuu.

Lapsettomuus
Tämän päätöksen onneksi tein jo 10 vuotta sitten, ja olen joka päivä kiitollinen siitä, etten ole kenenkään äiti. Lapsettomuus merkitsee…