Kuukkeli kevätmetsässä

Vierashuoneen seinä kaipasi kovasti taulua. Isoa, ja sellaista, joka sopi huoneen värimaailmaan.


Minulta oli jäänyt mahdottoman paljon yli vihreää maalia, jota olin joutunut ostamaan litran purkin maalatakseni työhuoneen harakanvarpaat.

Lisäksi minulla oli rulla valkoista, metsäkuvioista tapettia, jonka olin ostanut Värisilmän nurkista pois kuleksimasta vain vitosella, vaikka minulla ei ollut sille mielessä mitään käyttökohdetta.

Taulun inspiraatio tuli oikeastaan sitä mukaa, kun aloin tehdä.

Ensiksi olin liisteröinyt seinään kolme vuotaa tapettia, niin, että tapetoituna oli senkokoinen ala, kuin mitä halusin taulun olevan.

Tapetti ehti olla seinällä muutaman päivän, ennen kuin keksin, että töpöttelen sen vihreäksi.


En muista, olenko koskaan töpötellyt maalia rypistetyllä muovipussilla, mutta nytpä tuli sellaistakin tehtyä. Efekti oli juuri toivomani, sillä erilaisilla hinkkaus- ja töpöttelytaktiikoilla sain tapetin metsäkuvioon luotua juuri sellaista keväisen valon ja vehreyden tuntua, kuin olin tavoitellutkin.

Sitten keksin lisätä kuvaan kuukkelin siluetin. Olin miettinyt montaa muutakin vaihtoehtoa, kuten tupasvilloja, kulleroita, jopa karhua. Kuukkelin keksittyäni se tuntui kuitenkin heti oikealta valinnalta.


Siluetista tuli mielestäni aika onnistunut, linnun kyllä tunnistaa kuukkeliksi. Nokan sekä siipien muodon saaminen oikein oli erityisen tärkeää.


Kuten maali ja tapettikin, myös taulun kehykset olivat sarjassamme kootut teokset.

Tongin takaoven nurkalta vanhoja listoja ja lautoja, jotka ovat harmettuneet siellä herraties kuinka kauan. Löysin kolme erilaista listaa, jotka olivat kuitenkin kutakuinkin samankokoisia keskenään, sahasin ne sopiviin pätkiin ja maalasin valkoiseksi.

Neljättä sopivaa pätkää ei enää löytynyt, kunnes hoksasin harmaan, pitkästä reunastaan vinon laudanpätkän. Siitä ei pitänyt ottaa pois kuin muutama sentti, niin se oli sopivan pituinen. En maalannut sitä valkoiseksi, vaan tein siitä tauluun kelopuun, josta kuukkeli on juuri lehahtanut lentoon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta