Haluamisesta

Tämän kevään aikana olen miettinyt asioiden haluamista ja jatkuvan haluamisen vaikutuksia ihmisen elämässä.

Monestihan meillä tapana haluta kaikenlaista: uusia tavaroita, uutta autoa, matkoja tai muuta. Haluamiseen liittyy usein jotain negatiivista: haluttua asiaa ei saada koskaan tai sitä joutuu odottamaan vaikkapa rahan- tai ajanpuutteen vuoksi. Sitten luullaan, että jotain puuttuu, ja se tuntuu ikävältä. Yksi pahimmista vaikutuksista voi olla se, että halutusta asiasta, vaikkapa autosta, maksetaan niin paljon, että rahahuolet valtaavat arjen tai rahan ajattelu pitää ainakin jatkuvasti otteessaan, vaikka jotenkin pärjättäisiinkin.

Kuin huomaamatta aikaa ja ajatuksia kuluu odotteluun, että haluttu asia saavutettaisiin. Olipa se sitten se auto tai autolainan pois maksaminen.

Haluaminen vie ihmisen pois tästä hetkestä. Voi olla vaikea nähdä mitä jo on; ajatellaan vain sitä, mitä ei ole. Samalla se voi ohjata ajatukset aivan väärille urille ja sokaista pitkäksikin aikaa. Siitä minulla on vankkaa kokemusta. Keskitytään haalimaan turhaa tavaraa sen sijaan, että kysyttäisiin itseltä ajoissa, mitä oikeasti haluamme elämältä.

Minäkin olen ollut kova tyttö haluamaan kaikenlaista. Yhteen aikaan halusin kosmetiikkaa, kenkiä, laukkuja, matkoja, rahaa ja vaikka mitä. Täytin elämäni haluamisella, ja minulla oli jatkuva tunne siitä, että tarvitsen kaikenlaista. Halusin kerran vuodessa Pariisiin (useampaan kertaan ei ollut varaa) ja lopun aikaa odotin seuraavaa reissua. Minulle oli tärkeää miltä elämäni näytti ulospäin, enkä uhrannut pieniäkään ajatuksia sille, kuka oikeasti olen ja millaisista asioista elämässä saisin todellista hyvää oloa.

Kymmenessä vuodessa asiat ovat muuttuneet elämässäni merkittävästi. Suurin muutos on näkökannan kiepauttaminen täysin ylösalaisin: löydettyäni henkisen rauhani ja kotini, on minun nyt hyvä elää joka päivä ja joka hetki sen sijaan, että hakisin hetkellistä hyvää mieltä matkustelusta tai shoppailusta, ja käyttäisin lopun ajan niiden haluamiseen.

Muutama muutto Lapin sisällä on viimeistellyt minut tähän pisteeseen, jossa turhaa tavaraa on vain vähän, ja uusien tavaroiden hankkiminen on todella harvinaista.

Vuosien turha ostelu on kohdannut vastavoimansa, kun olen viimeisten muutaman vuoden aikana luopunut suuresta määrästä tavaraa ja yksinkertaistanut elämääni tasolle, jossa on helppo hengittää. Kasseittain vaatteita, puteleita ja turhaa sekalaista tavaraa on saanut lähtöpassit elämästäni.

Mutta mikä parasta, minulla ei ole halua hankkia mitään niiden tilalle. Ja se tuntuu vapaudelta. Mitä vähemmän elämässä on tavaraa ja hankintoja, sitä vähemmän arvoa on rahalla. Ja mitä vähemmän arvoa on rahalla, sitä vapaampi on ihminen.

Sillä raha kuristaa meitä elämän joka käänteessä, jos sen antaa niin tehdä. Ihmisten maailmassa on liian usein kyse omistamisesta. Kun haluaa vain omistaa, elää jatkuvassa puutteessa, koska kellään ei voi koskaan olla kaikkea. Kun luopuu omistamisen halusta, näkee, että kaikki se olikin turhaa.

Minulta on viime vuosien aikana kadonnut haluamisen tunne. Koen, että minulta ei enää puutu mitään. Koen näkeväni kirkkaammin. Näen kauneutta asioissa, joita elämässäni on ja jotka ovat olleet ulottuvillani aina, vaikka pitkään ylenkatsoin niitä ja olin niille sokea: luonto, rauha, hiljaisuus.


Kommentit

Niin... Muna on viisaampi kuin kana... Vai miten päin se muna ja kana -juttu taas meneekään? Joka tapauksessa, kunnioitettava ajattelutapa! Tuon asian oivaltaminen erottaa teidät nuoremmat tästä varttuneemmasta sukupolvesta. Rauhoittaa elämää todella paljon!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto