Vaalalompololla

"Lasketeltiin jo kevättalven pitkää myötälettä. Toisin vuoroin paukkui pakkanen, toisin riepotteli taivaantäyteinen lumenpurku. 
Mutta laskettiin vain, päivä kerralla. Ympärillä oli valkoinen erämaa, kylän alla rannaton aapa."
- Sompio

Näin nyt eletään. Öisin voi pakkanen paukkua kahdessa-, kolmessakymmenessä, päivisin juoksuttaa aurinko lunta vetenä alas katolta.

Naapurit kävivät kylässä viime viikolla ja tutkimme yhdessä maastokarttaa. He kertoivat kiinnostavista paikoista tässä aivan fillarimatkan säteellä. Utsamovaaralta on kuulemma kaunis näköala, Hirviäkuru kannattaa kävellä pohjaa myöden päästä päähän ja Vaalalompolo, tai Lompolojärvi, on täynnä haukia. Sen luusua pysyy kuulemma sulana talvellakin, ja silloin siellä on koskikaroja.


Tänään kävimmekin Moskun kanssa lenkillä Lompolojärvellä. Tienvarressa oli P-paikka (kumma kyllä aurattu), josta lähti reitti rantaan. Onneksi otin lumikengät mukaan, ilman niitä ei olisi edes vanha kelkantalloma kunnolla kantanut.

Kartalla valtavan Vaalajärven kyljessä oli lompolo näyttänyt mitättömältä, mutta paikan päällä sain huomata sen olevan todella aava.


Kiinnitin Moskun puuhun ja katselin hieman ympärilleni. Rannassa oli veneitä, joista vain sieltä täältä näkyi joku pilkahdus lumen alta.

Hanki kantoi, kunnes heitti kantamasta. Sitten sitä oltiinkin taas reisiä myöten rähmällään lumessa.


En ollut uskoa silmiäni, kun huomasin koivuissa silmuja. Kevät täällä tuntuu absurdilta. Lunta on vielä valtavasti, mutta lintulauta on vääränään peippoja ja silmut vihertävät. Telkkäparinkin näin soitimella Vaalajoen sulassa.

Kai täällä on kesä niin äkkiä ohi, että jo hankien aikaan on parempi olla valmiina sen alkua vaanimassa.


Toivottavasti Lompolojärven ranta on sellainen, että siitä voi kesällä onkia. Mukavaa, jos on kaksi eri järveä pyöräilymatkan säteellä, joille pääsee ongelle. Toki omasta joesta koitan narrata kalaa, kuulemma siitä saa ongella harjuksia.

Harjus on minulle uusi kala, mutta minulle on ihan sama mitä sieltä nousee, minulle maistuvat kaikenlaiset eväkkäät mitä Suomen luonto tarjoaa. Samalla tavalla ne pannulla paistuvat kaikki, ei tarvitse olla kaunis punakylkinen rautu että minut saa iloiseksi.


Rannalla en voinut olla ihailematta, kuinka kaunis on Lapin koivu. Kaikki puut erilaisia, toinen toistaan kauniimpia. Yksi hohtaa valkosessa, toinen kuparissa, kolmas hopeassa, kaikki helmiäisiä ja kevätauringossa kauneimmillaan.


Moskua kyllästytti minun puidentuijotukseni ja se ilmoitti että nyt mennään. En rohjennut lähteä katsomaan sulana olevaa luusuaa, paikkaa, josta Lompolojärvi laskee Vaalajärveen. Olisi pitänyt ylittää joki, mutta en halunnut riskeerata.

Paluumatkalla huomasin, ettemme olleet ainoita tienkäyttäjiä.


"Hiipien ja hiljaa kuljettiin. Vain metsä katsoi ja kuunteli, kun korpelaiset vaanien lähestyivät toisia korpelaisia, puoluettomana katsoi ja kuunteli, mutta ei antanut rasahdustakaan."
-Sompio

Kommentit

Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.