Kurkkaus työhuoneeseen

Minulla on nyt työhuone, joka ei ole mitään muuta kuin minun työhuoneeni. Se ei ole vierashuone, se ei ole varastohuone, se ei ole olohuone. Se on minun työhuoneeni.


Keltainen lipasto on talon peruja, samoin ruskea sohva. Keltainen seinäkaappi on vanha kirpparilöytö Salosta, sen päällä vilkuttaa maneki neko -kissa. Ikkunassa on siskon tekemä unisieppari jossa on korpinsulkia.


Kirjahyllyjä on kaksi. Muutossa tuli todettua, että kirjoja on yhteensä 5 Ikea-kassillista. Jospa niitä ei enää koskaan tarvitsisi muuttaa.

Rautainen sammakkoprinssi ja äidin antama kivilisko vartioivat kirjahyllyä.


Seinällä on valtava Sodankylän kartta, jonka sain kunnanvirastosta.



Sohva on pääasiassa Moskun omaisuutta. Siinä se päivisin nukkuu ja imee unissaan äitinsä tissiä.


Nurkassa oleva naulakko on hautautunut retkikamojen alle. Siinä roikkuvat kuksat, puukot, makuupussit, reput ja kameralaukut. Kameran jalusta on valmiina revontulikuvauksia varten.

Retkiltä löytämäni komeimmat sarvet ovat seinällä. Myös erilaisissa rasioissa ja astioissa on monenlaisia pienempiä aarteita, pääasiassa kiviä, luita ja hienoja puunpaloja.


Keltaisen lipaston yläpuolella kunniapaikalla on vanhan koirani Hennin kuva, jonka olen saanut parhaalta ystävältäni.


Tämä oli ennen talon rumin huone tummanpunaisine seinineen. Oli painostavaa työskennellä punaisessa huoneessa, joten maalasin huoneen äkkiä ja laitoin nätimmäksi.


Mitä sitten teen työkseni? Muun muassa näitä:
Juttu julkaistu aiemmin osoitteessa oleminen.blog.

Kommentit

Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.