Vaalajärvi

Täällä nukkuu ihan tolkuttoman hyvin. En tiedä mistä se johtuu, mutta nukun sikeämmin kuin vuosiin. Hyvä että illalla ehtii kylkeä kääntää, ennen kuin uni tulee, eikä yöllä herää. Eilenkin illalla huomasin viimeiseksi olohuoneen ikkunoista kuinka revontulet loimusivat vihreinä – mutta en piru vieköön ehtinyt asialle mitään tehdä, ennen kuin nukahdin. Olisi varmaan saanut hienon kuvan olohuoneesta.

Tänään makoisien 12 tunnin yöunien jälkeen kävimme Moskun kanssa tarkastamassa Vaalajärven kylän.


Mukanani oli vain kännykkäkamera, mutta kai rakeisistakin kuvista tunnelma välittyy.

Olemme yleensä käyneet pitkällä lenkillä vain pimeällä, joten nyt näimme kylän ensimmäistä kertaa. Kylän halki menee vanha kylänraitti, jonka molemmin puolin on taloja ja pihapiirejä koko matkalta. Tiellä ei juuri ole liikennettä tai vastaantulijoita. Siellä ei myöskään ole katuvaloja, joten se on oikein rauhaisa lenkkireitti, minusta katuvalot ovat ahdistavia.

Talot ovat matalia. Tuntuu, että joka pihalla on koirahäkki: meille haukutaan oikealta ja vasemmalta kulkiessamme kylän läpi. Mutta sehän ei meitä haittaa, Mosku ei välitä sellaisista huutelijoista.

Melkeinpä joka talon pihapiirissä on myös rakennuksia, joista näkee, että niitä ovat ikä ja historia painaneet jo jonkin aikaa. On rapistuneita piharakennuksia ja kokonaisia rapistuneita asuintaloja, ja niiden kanssa samaan pihapiiriin on sitten jossain vaiheessa tehty uudisrakennus. Yritän mielessäni kuvitella miltä kylä näyttäisi, jos uusien talojen rakentamisen sijaan vanhat olisi pidetty kunnossa ja rempattu vastaamaan nykypäivän elämää. Nyt moni taloista näyttää ilmieläviltä kummitustaloilta.



Iltalenkillä olen huomannut tuulimyllyjen punaiset valot kahdella eri suunnalla. Myllyjä on useita sekä etelässä Joukhaisselällä että luode–pohjoissuunnassa Kuolavaaralla ja Keulakkopäällä. Päiväsaikaan ainakin Joukhaisselän myllyt näkyvät selvästi kylälle.

Iltaisin olen pimeydessä erottanut myös, että eräs rakennus tien vieressä on varmasti jonkinlainen rukoushuone risteineen päivineen. Ja sellainen se olikin, päivänvalo vahvisti asian. Aika ajan nakertama jo sekin rakennus, ei taida olla aktiivisessa käytössä.

Rukoushuonetta vastapäätä huomasin metsässä aidan, ja arvasin oikein, että aidan toisella puolella oli poroja. Moskulta ne jäivät nyt huomaamatta.



Rinteessä minut yllätti maisema Kaarestunturille. En olisi arvannut, että tunturi näkyy tänne! Mutta siellä se könötti valkohuippuisena, puuttomana ja suurempana kuin mitä olisin arvannut. Mahtavaa, että saa ihailla tunturimaisemaa lenkkireitin varrelta. Tosin jatkossa taidan lenkkeillä paljon metsässä, sillä löysin metsästä kelkoilla poletetun uran jossa on hyvä kävellä.



Isolle tielle (eli Sodankylä–Kittilä-tielle) ei Vaalajärven kylä paljasta itseään monellakaan tapaa. Suuren tien varteen näkyvät koulu ja tuo yllä oleva punainen iso talo, epäilemättä vanha työväentalo. Sekä asuintaloja, mutta tällaiset Lapin kylät ovat niin pieniä, että varsinkin etelän ihmisen voi olla vaikea tajuta ajavansa kylän läpi, vaikka olisi kylän ytimessä. Omasta mielestäni silmiinpistävin maamerkki Vaalajärvellä on risteys Kittiläntieltä Meltauksen suuntaan, siihen olen itse monesti kiinnittänyt huomiota jo kauan ennen kuin arvasin, että jonain päivänä asuisin täällä.

Kelkkakulttuuri vaikuttaa olevan vähintäänkin vapaamielistä. Kelkoilla ajetaan kävelyteillä, autoteillä, ojissa sekä pelloilla ja metsämailla välittämättä siitä, kenen maita ne ovat. Se kuuluu kuulemma kylän kulttuuriin, koska maakaistaleet täällä ovat pitkiä suikaleita eikä kukaan pääsisi kelkallaan mihinkään, jos ei saisi toisen mailla ajaa.

Se on minusta hyvä juttu. Minua ei ainakaan haittaa ollenkaan jakaa teitä ja jalkatietä kelkkojen kanssa, hyvä vaan, ettei pingoteta.


Poroja täällä on jo nyt todettuna selvästi enemmän kuin mihin olen tottunut, ja sekin on minusta hyvä, porot ovat ihania. Kuulemma etenkin syksyisin poroja on paljon, paraikaa ne ovat lähes kaikki aitauksissa.

Vaalajärvi on vanha metsäsaamelaisten kylä, näin minulle kerrottiin. Luin netistä, että Vaalajärven nimen mahdollinen alkuperä tulisi koltansaamen sanasta vääll, eli väylä. Jostain syystä kolttasaamelaiset ovat nousseet useasti esiin Vaalajärvestä puhuttaessa. Mikähän historia sillä on? Kylän historiasta on olemassa kirja, jonka aion ilman muuta lainata. Olisiko tämä kylä jäänyt saksalaisilta polttamatta, koska vanhoja joskin rapistuneita rakennuksia on niin paljon?

Ahvenjokisuussa on ikivanhoja venevajoja, joissa minäkin kuulemma saisin kanoottiani säilyttää, mutta taidanpa pitää sen tuossa omassa pihavajassa. Syvää, joskin mutkikasta Ahvenjokea pitkin on varmaan hauska lasketella Vaalajärveen, joka kuulemma on aivan ylitäynnä kalaa. En malta odottaa!

Itse Vaalajärvi onkin sitten varsinainen mysteeri. Kartalta voi todeta, että se on valtava, pinta-alaltaan lähellä Pallasjärven kokoa, mutta mihinkään se ei taida näkyä? Talvisin sen äärelle ei ole pääsyä jalan tai autolla, vain kelkalla tai hiihtäen. Kesäisin Vaalajärven rannalla on uimaranta ja tulistelupaikka, joiden luo johtaa ilmeisen pieni tie. Minulle itsellenihän Ahvenjoki tarjoaa sulaan aikaan myös vesireitin järvelle.

Olemme lähiaikoina ostamassa lisää metsää tuosta talon vierestä, ja herra joka metsää myy on paikallisia. Häneltä olen saanut paljon kiinnostavaa tietoa kylästä. Kuulin muun muassa että talomme vieressä on Ahvenjoessa ollut aikoinaan mylly. Kun mylly purettiin, käytettiin joitakin sen osia pihavajamme rakentamiseen! Nyt katsonkin rötiskönä pitämääni vajaa aivan uusin silmin. Siinä toden totta on vankempaa hirttä kuin mitä voisi olettaa.

Juttu julkaistu aiemmin osoitteessa oleminen.blog.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta