Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Oman kodin etsiminen jatkuu

Kuva
Nyt ollaan siinä pisteessä, etten enää muista, montako taloa ja mökkiä olemme käyneet katsomassa. Ehkä 15?

Olemme käyneet vaikka missä. Hannukaisessa, Kallossa, Jerisjärvellä, Vuotsossa, Rastissa, Ylläksellä, Tepastossa... Nähneet monta taloa ja mökkiä, joista valitettavasti yksikään ei ole syystä tai toisesta ollut meille se oikea.

Viikosta toiseen olen harmissani siitä, että niin täydelliseltä tuntuvat kotiehdokkaat vaatisivat heti kättelyssä valtavaa remonttia: kaikista myynnissä olevista suosikkikohteistani puuttuu joko vesi, viemäri, sähkö tai pahimmassa tapauksessa kaikki kolme. Mutta voi luoja, kuinka ne ovat suloisia mökkejä mitä kauneimmilla paikoilla!

Kotiehdokkaisiin tutustumisesta on tullut rutiinia. Joskus on mukana ollut välittäjä, joskus talon asukas. Muutamaan kotiin olemme päässeet tutustumaan ihan omin nokkinemme. Tämä viimeinen on minusta paras vaihtoehto, koska vain omassa porukassa ollessaan sitä voi todella aidosti kuulostella ja fiilistellä, mitä oma sydän kusta…

Vaahtiksia paahtamassa Sauvulla

Kuva
Ilma on ollut suhmurainen jo monta päivää. Tai ehkä jo monta viikkoa? En muista enää.

Eilen hämärän laskeutuessa lähdimme päivän päätteeksi taas Sauvulle. Huomasimme lähellä kylän keskustaa porotokan metsässä. Olemme nähneet poroja omalla kylällämme vain hyvin harvoin.


Syväjärvellä oli täysi syksy. Sumupilvi oli laskeutumassa maailman ylle yhtä aikaa hämärän kanssa.


Maailma oli täysin hiljainen. Ei ääntäkään metsästä. Ei yhtäkään ohi ajavaa autoa. Ei lintuja, ei poron kellon kilkatusta.
Sytytimme nuotion, niin saimme kuunnella tulen ääniä.

Mies ei ollut koskaan maistanut paahdettuja vaahtokarkkeja. Hyvin upposi heti ensimaistamalla: paahdetut vaahtokarkit ovat herkkua.

Minulla syttyi vaahtokarkki palamaan parikin kertaa, mutta sain ne sammumaan ja ihan hyviltä ne pikkasen kärähtäneinäkin maistuivat. Ei kai kukaan oikeasti jaksa mitään hiillosta odotella?

Pikku-Oonaa touhu epäilytti sen verran, että häneltä tämä makuelämys jäi vielä maistamatta. Oona tosin kunnostautui ottamalla valok…

Joutsenpolulla luonnetta kasvattamassa

Kuva
Poluttomassa luonnossa on mukava kulkea. Kun ei ole polkua, saa aika vapaasti valita minne menee, saa mennä minne mieli tekee, ei tarvitse seurata kenenkään muun ennalta päättämää reittiä.
Tällä kertaa olimme Essin kanssa päättäneet kuitenkin kiertää valmiin reitin, Joutsenpolun, joka lähtee kuuluisalta Totovaaran pirtiltä Kittilästä. Olin lukenut Joutsenpolusta hieman ennakkotietoja netistä ja odotin hienoa, huolella mietittyä reittiä, jonka kulminaatio olisi lintutorni Lalvajärven rannalla.

Jätimme auton parkkiin, heitimme reput selkään ja astelimme polulle. Polku oli harmaa soraväylä ja maasto kaunista. Täydellinen kepeä kävelyretki luonnon helmaan! 
Yön kaste kimalsi vielä metsässä.

Yhtäkkiä, hyvin pian alun jälkeen, tuli risteys. Joutsenpolku oli viitoitettu uudenkarhealla, vihreällä metalliviitalla kääntymään vasemmalle.

Katselin viitoitettua reittiä, ja mielessä kävi, että mitähän tästä seuraa. Vanha tienpohja, tai mönkkärinura, oli viivasuora ja aika risukkoinen. Kauniista ma…

Päiväkävely läheisellä vaaralla

Kuva
Päätimme ystäväni kanssa valloittaa yhden läheisistä vaaroista. Lukemattomat kerrat olin katsellut tuota vaaraa tieltä käsin ja miettinyt, että tuonne voisi joskus mennä.
Se aika koitti tällä viikolla.
Kävelimme tietä jonkin matkaa, ja hiekkamontun takaa poikkesimme metsään. Jo aivan muutaman askeleen jälkeen, ennen kuin olimme varsinaisesti edes vaaran rinteillä, aukeni näin kaunis näkymä.

Metsässä oli aika helppo liikkua ilman polkuakin, se ei ollut rääsikköä. Tähyilimme, näkyisikö hirven tai poron sarvia tai luita, mutta sellaisia aarteita ei tällä kertaa löytynyt.


Vaaran rinteessä kohtasimme muutaman poron. Yhdellä oli kello kaulassa. Se taitaa olla se sama tyyppi joka saa Moskun aina suunniltaan kun ollaan lenkillä. Koira kuulee sen metsässä kaikuvan kilinän tietenkin jo kaukaa.

Nyt meillä ei ollut Moskua mukana.


Oli alkuilta, ja auringonsäteet olivat jo vinot ja keltaiset. Ne tekivät maailmasta todella kauniin.

Vaaran laella kasvoi puita niin, ettei kovin avaria maisemia ollut.…

Ajatuksia rannalla

Kuva
Lamppu syttyi tällä viikolla minun ja mieheni päiden ylle. Olimme käyneet Jerisjärvellä katsomassa muuan taloa, jossa oli paljon hyvää, mutta joka oli meille turhan tyyris.

Jonkinlaisen inspiraation se mökki meille antoi, vaikka ei ollutkaan ulottuvillamme.

Kotiin ajellessamme kuin tyhjästä pätkähti päähämme suunnitelma, jonka sujuessa hyvin voisi meillä olla jo piankin uusi koti. Oma koti.


Meitä kiinnostaa eräs mökki. Se on hieman ahdas, mutta muutoin hyvä joka tavalla. Jos ostaisimme sen, saisimme alkaa maksaa lainanlyhennyksiä vuokran sijaan, ja samalla ajan kuluessa voisimme miettiä, laitammeko mökin kuntoon ja myymme joskus pois, laitammeko sen jonain päivänä vuokralle vai jäämmekö itse siihen pysyvästi.


Se mökki on jäänyt mieliimme kaihertamaan jo jokin aika sitten. Nyt ajatusten ja suunnitelmien palaset loksahtivat kohdalleen ja ymmärsimme yhtäkkiä, kuinka meidän ehkä kannattaisi toimia.


Ensi viikolla toivottavasti asiaan tulee selvyyttä.

Kiertää kuin kissa kuusenrunkoa

Kuva
Kukkuu!

Levi on onneksi opetellut jo tulemaan itse alas puusta.

Iltakävely Pallaksella

Kuva
Tänään piti vähän päästä tuulettamaan päätä ja ajatuksia. Kun sain työt pakettiin ja mieheni oli lenkittänyt Moskun, käynnistimme auton ja kurvailimme Raattaman kautta Pallastuntureita katsomaan.


Iltarusko oli kauneimmillaan kun saavuimme paikalle.


Minulla oli jo kelkkatakki päällä ja mieskin totesi, että sen verran on vilakka, että hänkin taitaa kaivaa Sinisalonsa taas kesän jälkeen esille.


Pallaksella parkkipaikka oli melkein tyhjä, vain yksi auto siellä nökötti. Tunturin rinteessä sen sijaan oli elämää, siellä laidunsi poroja.


Porokuninkaalla oli suuri sarvikruunu. Poro röhisi äänekkäästi juoksennellessaan tokkansa parissa.


Oli mukava vain rauhassa kävellä ja jutella. Mosku oli kotona talonvahtina, sen kanssa ei rauhallisesta iltakävelystä porojen kanssa olisi tullut yhtään mitään.


Ruotsin suunnalla horisontti kangasti. Idän suunnalla hiiripöllö lehahti puunlatvaan hetkeksi tarkkailemaan tunturien illan laskeutumista.


Kyllä tällaiset iltakävelyt tekevät sitten hyvää. Mieli on aivan…

Aamukahvi ulkona

Kuva
Lokakuun aamuille ei näytä mikään vetävän vertoja. Onneksi on aktiivinen porokoira talossa, joka varmistaa, että joka aamu ollaan aikaisin jalkeilla, niin eivät mene aamun kauneimmat hetket sivu suun.


Eilen illalla oli uskomaton revontuliesitys, jota en kertakaikkiaan jaksanut valokuvata. Nyt kaduttaa.

Aamulla maa oli kuurassa.


Menimme Moskun kanssa pihalle aamulla, kun isäntä vielä torkkui raskaan työviikon päätteeksi. Otin mukaani kupposen kahvia.

Aamun värit olivat kauniit. Maisema on muuttunut aivan täysin viimeisten viikkojen ja jopa päivien aikana.



Kahvi maistui tavallistakin paremmalta kuuraisessa maisemassa, kirpeässä aamupakkasessa.

Mosku löysi joentörmän heinikosta myyrän ja keskittyi pomppimaan sen perässä. Heinikko on niin korkea, että koira katosi sinne tyystin. Vain heiluvat korret paljastivat sen liikkeet.


Kissa odotteli meitä veneellä. Hän oli ollut koko yön ulkona, tähtikirkkaan taivaan ja revontuliloimun alla.


Kissan makoisa aamu ei kestänyt kauaa, nimittäin mentyämm…

Hirveä määrä ajatuksia asumisesta, pihapiiristä, naapureista ja perstuntuman tärkeydestä

Kuva
Ihmiset, jotka hinkuvat asumaan lähiöihin, ovat aina hämmästyttäneet minua. Monestakin syystä.

Ensinnäkin siksi, että en voi ymmärtää, miksi kukaan enää nykyaikana haluaisi monta naapuria ympärilleen.

Toisekseen siksi, että lähiöiden taloissa ja pihoissa ei ole mitään persoonaa, on kuin asuisi rivissä postilaatikoita.

Ja kolmannekseen siksi, että lähiötalot voivat maksaa ihan hirveästi, ja silti moni valitsee ennemmin sellaisen, kuin että ottaisi halvemman talon jostain kauempana kaupungista, jossa voisi olla jopa oma rauha.

Paritalo tietenkin on omasta mielestäni kaikenlaisen kiinteistöllisen järjettömyyden huipentuma, mutta ei mennä nyt siihen sen enempää... Onneksi meitä on moneksi, ja onneksi monet meistä viihtyvät myös lähiöissä. Ja jotkut jopa paritaloissa.

#Lähiö-allergia

Lähiö-sanaa on tässä talossa toistettu viime viikkoina runsaasti. Etsiessämme sopivaa omaa kotia, törmäämme jatkuvasti samaan ongelmaan: sopiva mökki on keskellä kylää, aivan kuin jossain lähiössä.

Ehkä tuskais…