Pomokairanitellä

Muistan kuulleeni ihmisen jos toisenkin joskus kertoneen siitä, että kun etsi omaa, täydellistä kotia, piti käydä katsomassa kymmeniä ja kymmeniä taloja ennen kuin se oikea löytyi.

Nyt me olemme tuolla samalla polulla, ja se on jännittävää!

Eilen kävimme katsomassa taloa nro 3. Talo oli täydellinen, ja sen maantieteellinen sijainti oli täydellinen, mutta ei se ollut meidän talomme. Tontti oli vääränlainen. Rantaa ei ollut. Autotallia ei ollut. Naapurit olivat liian lähellä. Ei se ollut meidän talomme.

Talolle päästäksemme ajoimme pitkän tien, jota emme olleet kumpikaan ennen ajaneet. Tie oli hiekkatie Kittilän Kiistalasta Sodankylän Peurasuvantoon. Pomokairantie.

Suosittelen Pomokairantietä heille, joilla on kunnollinen maastoauto, pitkä pinna, ja hyvä olisi olla myös moottorisaha takakontissa. Nytkin tien yli oli kaatunut kaksi suurta puuta, mutta onneksi joku oli ne jo paloitellut niin, että tieltä pääsi ajamaan.

Parissa paikkaa tietä seisoi vesi. Töyssyjä ja kuoppia oli paljon. Tie meni lopulta niin pieneksi, että pelkäsin hullun lailla, onko edessämme kohta puomi. Mutta sellaista ei onneksi koskaan tullut vastaan.

Pomokairantie johtaa Kiistalasta Peurasuvantoon.
Välillä tie oli niin kapea ja niin metsittynyt, että sen keskellä kasvoi sammalta ja nurmikkoa. Toisaalla se oli leveämpi, mutta hirveän kuoppainen. Liekö tietä kunnostettu nyt hirvimiesten tarpeisiin - heitä oli kaikkialla - mutta suhteellisen hyvin pääsimme Polollamme kuitenkin etenemään. Mies tosin totesi, että ei koskaan enää tätä tietä.

Maisemat olivat kuitenkin kauniit, katse kantoi välistä kauaskin. Palokärki lensi ylitsemme.

Hauska hetki sattui kun ohitimme jälleen kerran yhden hirvimiehen, joka seisoi tienvarteen parkkeeratun autonsa vieressä. Miehellä oli oranssi huomiotakki ja pyssy, ja hän katsoi meitä uteliaana. Ja hieman ennen kuin olimme hänen kohdallaan, näimme, kuinka hirvi luikahti tien yli aivan hänen autonsa takana! Hirvi taisi nähdä tilaisuutensa koittaneen, kun pyssymiehen huomio oli muualla.

Mutta niin, kuten alussa vihjasin, talonetsintä siis jatkuu.

Kommentit

Tuleepa taas mieleen oma vastaava vaihe elämässä... Jännää se oli! Siinä sitten puntaroitiin usein nais- ja miesnäkökulman välillä. ;)
Löytyköön teille ajan kanssa se ihan oikea, se "the"!
Jonna Saari sanoi…
Meidän naisnäkökulma on että pitää olla ranta ja miesnäkökulma että pitää olla autotalli tai vähintään paikka sille. Kyllä kai jossain sellainen kokonaisuus meitä odottaa :)
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.