Marja-maraton: kuka on kuka Lapin marjoista?

Siinä missä etelässä poimitaan luonnosta lähinnä puolukkaa ja mustikkaa, on Lapin luonnossa vaihtoehtoja enemmän.

Olen monesti huomannut, että Lapin marjakirjo herättää meissä eteläläisissä hieman hämmennystä, joten halusin osaltani tuoda asiaan selkeyttä. Nämä ovat sellaisia marjoja, joista melkeinpä jokaista voi löytää yhden kävelyn aikana. Hillan aika toki on ennen muita ja kestää vain hetken, muita on tarjolla myöhempään syksyyn.

Hillaa, mustikkaa ja variksenmarjoja.
Puolukka, mustikka, variksenmarja. Nämä ovat tuttuja etelässäkin.
Oranssit marjat: hilla

Ihanan pullea hilla. Mums!
Hillamarjaa ei voi sekoittaa ainakaan Suomen luonnossa varmasti mihinkään, se on ainoa oranssi marja, ja maistuu muuten taivaallisen hyvälle ainakin minun mielestäni. Maku on makea, melko mieto ja niin erilainen, että sitä ei voi oikein mihinkään verrata.

Hilloja voi sotkottaa vaikkapa kreikkalaisen jogurtin joukkoon, siitä saa maittavan ja täyttävän välipalan.

Siniset marjat: juolukka ja mustikka

Mustikka ja juolukka ovat sinisiä marjoja, ja toki suurin osa etelän ihmisistä ne tuntee. Juolukka kasvaa yleensä mustikkaa selvästi korkeammaksi ja on selvästi myös puuvartinen.

Kukkiva juolukka kesäkuussa kuvattuna Enontekiöllä. Puuvarsi erottu selvästi. 
Juolukat ovat usein muhkeita ja niissä on sininen mattapinta. Syksyllä ne tekevät hienon maaruskan, ennen kuin karistavat lehtensä.
Ruska-ajan loppupuolella ravistettaessa juolukan lehdet karisevat herkästi, toisin kuin mustikan. Sormin kokeiltaessa juolukan lehdet ovat hieman mustikan lehtiä kovempia. Mustikan marjat ovat usein sievempiä kuin muhkumaiset juolukat.

Mustikka.
Molempiin voi parhaimmillaan tulla aivan upeat ruskan värit. Juolukka maistuu mustikkaan verrattuna hieman käyneeltä, mutta kun kerää kouraansa sopivasti molempia, ei käynyt maku juuri erotu.

Mustat marjat: riekonmarja ja variksenmarja

Mustia marjoja Lapin luonnossa ovat riekonmarja ja variksenmarja. Poimittuina ne saattavat näyttää lähes identtisiltä, mutta muuta yhteistä niillä ei ole.

Variksenmarja on kiiltävä ja napakka. Sitä voi haroa kouriinsa vauhdikkaastikin, se ei mössöönny, ja se irtoaa varresta helposti. Marja on miedon makea, kuori hieman karvas. Variksenmarjan hedelmäliha on rapeaa, valkoista ja niin mehukasta, että niiden popsiminen auttaa jopa janoon. Marjan pörröiset varret on helppo tunnistaa, ks. kuva alla.

Variksenmarjoja. Oikeassa reunassa ruskaisia juolukanlehtiä.
Riekonmarja taas kasvaa punaisina mattoina tuntureilla, ja kasvi on suuri tekijä maaruskan loistossa. Mustat marjat kasvavat lehtien alla, ja niitä on vaikea tai jopa mahdoton löytää ilman, että haroo sormilla lehtiä varovasti pois edestä.

Riekonmarjamatto. Takana juolukan ja mustikan tekemää maaruskaa.
Riekonmarja on makeahko hilloisa pallo, jonka maussa on omasta mielestäni selvästi maapähkinän vivahdetta. Siemen marjan keskellä on tosi kova.


Punaiset marjat: ruohokanukka ja puolukka

Puolukka (ja mustikka)
Puolukan tuntee jokainen, mutta ruohokanukan vain harva. Itsekin sain oikein kunnolla perehtyä asiaan, ennen kuin minulle selvisi, mikä on tämä upeisiin ruskan väreihin verhoutuva kasvi, jonka suuret marjat ovat suorastaan hälyttävän punaisia.

Kyseessä on ruohokanukka. En ollut koskaan ennen sellaisesta kuullutkaan! Eikä ole muuten moni muukaan, joille olen tästä kasvista kertonut.

Ruohokanukka marjana.
Vaikka väri on räikeä, voi ruohokanukan marjaa syödä. Miltään se ei tosin maistu. Marjan sisus on valkoinen ja säikeisen jauhomainen.

Ruohokanukka kukkii kesällä näyttävinä kukkamattoina. Valkoisen kukan keskiö on musta. Ruohokanukka on kukka- ja marjavaiheessaan niin eri näköinen, että sitä ei helposti tule yhdistäneeksi samaksi kasviksi.

Ruohokanukka kukassa.

Kommentit

Kiitos valaisevasta tietoiskusta! Oli antoisaa makustella niitä itsekin ja fiilistellä aidossa tunturiympäristössä. Kaukana kavala maailma ;)
Anonyymi sanoi…
Hilla on ehdottomasti paras marja, sitten tulee variksenmarja. Vielä kun variksenmarjojen sekaan laittaa muutaman mustikan, niin johan on maukasta :)

t. Jore
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.