Mikä Mosku mahtaa olla?

Kun Mosku tuli meille, olimme siinä uskossa, että se on porokoira. Niin meille kerrottiin, mutta tiedot koiran taustoista olivat hyvin hatarat. Mainittiin, että ei se ihan puhdas ole, olisiko siinä liraus hirvikoiraa mukana.


Mietin kyllä itsekseni, että noinkohan siinä ainakaan mitään hirvikoiraa joukossa on.


Kerran ollessamme Levillä lenkillä muuan mies pysäytti autonsa kohdallemme ja jäi juttelemaan. Hän pysähtyi yksinomaan koiran takia, koska oli sitä mieltä, että Mosku voisi suurella todennäköisyydellä olla ainakin lähes puhdas ruotsinlapinkoira. Hänellä oli itsellään ollut moinen, kunnes koirasta sitten oli pitkän elämän päätteeksi aika jättänyt.


Mies tutki Moskun häntää, tassuja, turkkia, kuonoa. Kiinnitti huomiota valkoiseen tassunkärkeen, valkoiseen läikkään etujalkojen välissä, krepatun näköisiin häntäkarvoihin ja tanakkaan olemukseen. Kaikki kuulemma tyypillisiä ruotsinlapinkoiralle.

Ainoa, joka häntä mietitytti, olivat Moskun kullanruskeat karvat, jotka puskevat esiin mustanruskean päälliturkin alta.


Moskulla on valkoinen pilkka rinnassa sekä toisen takajalan tassun päässä.
Kotona katselin netistä ruotsinlapinkoirien kuvia. En ollut tiennyt, että sellaista rotua on olemassakaan, mutta kieltämättä yhteneväisyydet oli helppo nähdä.

Netistä opin myös, että kihara alusturkki on rodulle tyypillistä. Niinpä kaivelin Moskun niskavilloja ja huomasin, että aluskarva on samalla tavalla "krepattu" kuin hännänkin karvat.


Tutkin rodun kuvausta, mutta täysin ummikkona minun on vaikea lähteä arvioimaan, olisiko tässä ruotsinlapinkoira kyseessä. Tai edes lähes puhdas sellainen. Koira on saamelaisalueelta kotoisin, eli ei se mahdotonta ole.

Koska minulla ei ole aiempaa kokemusta porokoirista, niin en osaa arvioida, mitkä kaikki rotukuvauksen ominaisuudet sopivatkin itseasiassa kaikkiin eri porokoirarotuihin.


Luonteeltaan Mosku on osoittautunut mukavan hyväntuuliseksi ja nopeasti oppivaksi. Toiset koirat osataan hihnassa kohdata jo varsin hyvin, etenkin, jos kaveria pääsee moikkaamaan. Silloin menee herkästi leikiksikin.

Myös lenkillä riittää virtaa ja uteliaisuutta, mutta koira oli varsin nopea opettaa kulkemaan esimerkiksi tien reunassa, tai palaamaan reunaan, jos se sattuu hairahtamaan keskemmälle tietä.

Tunnen lievää ylpeyttä että onnistuin opettamaan Moskun ottamaan kontaktia. Aluksi se ei katsonut silmiin, vaan touhusi niin kotona kuin lenkilläkin vain omia juttujaan, kuin minua ei olisikaan. Nyt se ottaa lenkilläkin tämän tästä katsekontaktin ja osaa silmiin katsomalla pyytää luvan esimerkiksi ruokansa syömiseen tai sohvalle hyppäämiseen.

Mosku haukkuu oikeastaan vain jos se pitkästyy yksin pihalla, mutta eipä hän pihalla narussa joudu olemaankaan muulloin kuin jos minä imuroin.


Jos joku osaa heittää arviota ruotsinlapinkoiran mahdollisuudesta, niin mielelläni otan kommentteja vastaan.

Mitään väliähän sillä ei ole, onko rotu joku tietty vaiko ei. En ole koskaan ollut mikään puhdasrotuisten koirien yliarvostaja, mutta olisihan se mielenkiintoista tietää, mikä mörrimöykky tuossa lattialla makaa!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kennelrotua ruotsinlapinkoira se tuskin on, koska niitä on tosi vähän (ei ollenkaan) työkäytössä. Meillä on Suomessa kaksi porojen paimennukseen käytettyä kotimaista kennelrotua: lapinporokoira ja suomenlapinkoira. Näillä molemmilla on yhä avoimet rekisterikirjat ja porokoiria voidaan ns. rotuunottaa molempiin rotuihin työkoirakannasta jos tietyt edellytykset täyttyvät. http://www.lappalaiskoirat.fi/?id=jalostus/rotuunotto
Pohjoisessa on paljon koiria porotöissä ja poromiesten puhuessa porokoirasta (oli se pitkä- tai lyhytkarvainen) ei välttämättä tarkoiteta rekisteröityä lapinporokoiraa tai suomenlapinkoiraa, vaan porotöissä käytettävää koiraa. Ja jotta termistö ei olisi liian yksinkertaista, tarpeeksi pohjoiseen mentäessä ei myöskään ruotsinlapinkoirasta tai suomenlapinkoirasta puhuttaessa tarkoiteta noita kyseisiä kennelrotuja. Veikkaan, että Mosku todellakin on porokoirasukuinen, mukana voi olla ripaus bordercollieta niin kuin monessa on. :)
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.