Taatsin seita

Taatsin seita Kittilän Pokassa on niin vahva seita, että sitä on aikojen saatossa käyty tervehtimässä kuulemma aina Norjan Kautokeinosta saakka.

Olimme sunnuntaina niillä nurkin ajelemassa ja satuinpa saamaan selville, että tie seidalle olisi paikallisen arvion mukaan ihan hyvässä kunnossa. Niinpä kurvasimme Taatsintielle ja köröttelimme hyvän matkaa, kunnes kuin tyhjästä eteemme ilmestyi iso parkkipaikka.


Tummat pilvet parveilivat taivaalla, mutta en antanut sen häiritä, vaan suuntasin oitis metsään vievälle polulle. Kartalta olin katsonut, että seidalle ei ole tieltä kuin muutama askel.

Ja siinähän se sitten oli.


Muutama askel alarinteeseen ja seitaa pääsi jo koskettamaan. Se oli korkea ja erikoisennäköinen kivipilari jyrkässä rinteessä louhikkoisen rotkojärven rannalla.


Oli seidalla kieltämättä hienot maisemat.


Seidalle oli tuotu muun muassa kolikoita ja poronsarvia. Olipa siellä omenakin, ja kulunut porontalja. Sarvet näyttivät olevan jo vanhoja ja hapertuneita. Mukavaa, ettei kukaan ole katsonut asiakseen pölliä niitä. Sen verran tolkkua ihmisillä, että eivät varasta seidalta...

Minua harmitti kun olimme päättäneet poiketa seidalle niin yllättäen, etten ollut hoksinut ottaa lahjaa mukaan seidalle annettavaksi.



Rotkojärvi olisi joskus hauska kiertää kokonaan. Rannoilta voisi löytyä vaikka mitä jännää.


Kompuroin rinnettä alas niin hallitusti kuin suinkin osasin - kolmella raajalla, koska toisessa kädessä oli kamera. Laskin sen varaan, että ylöspäin olisi sitten helpompi tulla.

Kuulemma siellä on portaatkin joskus ollut? Ei ole enää. Toisaalta hyvä: ihmisrakennelmat tällaisella paikalla tuntuvat aina pyhäinhäväistykseltä (kuten Ukonkiven seitasaaren portaat Inarissa). Toisaalta nyt kun portaita ei ole, kaltaiseni alas rantaan könyävät ihmiset aiheuttavat maan kulumisen hiljalleen aina vain, no, kuluneemmaksi. Hiekkainen rinne luistaa hienosti kengän alla alaspäin mentäessä.

Alhaalta katsottuna seidan olemus oli tyystin erilainen.


Sen yksi syrjä oli suora kuin seinä. Pieniin rakosiin oli työnnelty kolikoita.


Seidassa kasvoi myös elämää.


Seidan juurella järven rannalla näkyi olevan jonkinlainen tulistelupaikka. Mulla ei ollut makkaroita mukana, keskityin vain kuvaamiseen, paikan tunnelmasta nauttimiseen ja mahtavan seidan seuraan.


Ken Taatsin seidasta haluaa enemmän lukea, kannattaa tsekata tämä Retkipaikka-artikkeli!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta