Ensikosketus Nikkaluoktaan + uuden SRViperin koeajo

Googlasimme talvella Kiirunan seudun potentiaalisia matkakohteita ja törmäsimme etsiskelyissämme Nikkaluoktaan. Kohteessa oli kolme kiinnostavaa seikkaa: paikka oli todella syrjäinen, sieltä lähti kelkkareitti Kebnekaiselle ja alue oli kartan mukaan jylhän vuoriston liepeillä.

Niinpä varasimme mökit oitis ja tällä viikolla oli reissun aika. Meitä oli kolme, sillä saimme mukaamme kelkkakaverin Karigasniemeltä.

Illalla saapuessamme Nikkaluoktan mökkikylään oli ihan karsea ilma. Lunta tuli ja myrskytuuli pöllytti sitä niin, että sitä tuntui tuiskuavan ylhäältä ja alhaalta, edestä ja takaa yhtä aikaa. Menimme äkkiä mökkiin iltaa viettämään ja aamua odottamaan.


Aamullakin oli aika pilvistä, mutta sää oli jo paljon parempi. Mökistä oli hienot maisemat vuoriston liepeille.

Meillä sattui olemaan väliaikahuostassa vanha kakstahti-Yammu, ja koska siinä oli talon paras telamatto, olimme ottaneet sen mukaan. Pittäähän sitä kokkeilla!

Ajoimme Kebnekaisen kelkkareittiä parikymmentä kilometriä aina Kebnekaise Mountain Stationille asti. Joka ei siis suinkaan ole Kebnen huipulla, vaan siinä liepeillä helposti saavutettavissa. Siellä on majoitusta, kauppaa yms.


Reitti oli erinomaisessa kunnossa jo aamulla siitä huolimatta, että yöllä oli pauhannut karmea lumimyrsky.

Ja ai että, mitkä maisemat sieltä avautuivatkaan jo aivan pienen matkan päässä!

Matkalla näimme pari hirveäkin, ja samana iltana piipahtaessamme Kiirunassa näimme niitä peräti yhdeksän. Autokuskit siis tarkkana Nikkaluoktan suunnilla!


Reitillä vastaan tuli myös muutama hiihtäjäseurue ahkioineen, kaikki vilkuttelivat hymyssä suin ja me tietenkin moikkasimme takaisin.

Mountain Stationille ei vie autotietä, sillä autotie päättyy Nikkaluoktaan ja siitä jatkuu vaellus-, hiihto- ja kelkkareitti sitten kohti Ruotsin korkeinta huippua ja edelleen Norjan rajalle. Mountain Stationia oltiin juuri avaamassa sesonkiin. Siellä päässä riittikin vilinää, kun työntekijät valmistelivat paikkaa avattavaksi.

Kyselin eräältä työntekijältä olisiko lähistöllä kotaa, laavua tai muuta, jossa voisimme tehdä evästä. Nuori ja ihan superystävällinen nainen neuvoi, että voisimme vain pysähtyä mieluisaan paikkaan, kaivaa kuopan ja tehdä siihen nuotion. Ilman hänen sanojaan tämä ei olisi tullut minulle mieleenkään, sillä jos reitiltä poikkeaminen ei ole sallittua, niin ajattelin, että ei sitten ole varmaan juuri mikään muukaan.

Mutta kuulemma niin on tapana tehdä. Niinpä siis teimme mekin. Paluumatkalla pysähdyimme suuren kiven vierelle ja kaivoimme lumeen nuotiokuopan.


Muutama huomio seudun lumesta. Kenties syynä on alati puhaltava vuoristotuuli, mutta lunta oli todella vähän ja sekin vähä oli varsin tiiviiksi kovettunutta. Kivikko ja varvut paistoivat läpi monessa paikassa.

Samaan aikaan, siis nyt maaliskuun alussa, on meillä kotona Kittilässä metri lunta. Myös ajomatkalla Ruotsissa esimerkiksi Svappavaaran seuduilla lunta oli todella paljon ja telamaton jäljistä päätellen siitä oli tehokkaasti otettu myös iloa irti. Monin paikoin eivät sukset olleet koskeneet maata laisinkaan, kun oli vaan keulittu menemään...


Nikkaluoktasta Kebnen suuntaan johtavalla reitillä ei saa poiketa omille teilleen vaan tulee pysyä reitillä. Sen sijaan Nikkaluoktasta Kiirunaan päin reitiltä saa poiketa, kunhan ei mene kenenkään pihalle eikä häiritse eläimiä. Näin meille kerrottiin respasta.

Miehet kävivätkin kokeilemassa umpihankiajoa siellä, missä se oli sallittua, mutta kokemus ei ollut kummoinen, sillä tiivis lumi ei ole puuteria nähnytkään.

Voidaankin siis ainakin tämän kokemuksen perusteella luonnehtia, että Nikkaluoktan alue on reittiajoon mitä upeinta seutua, mutta umpihankiajoa varten kannattaa suunnata muualle. Esimerkiksi Riksgränsenissä oli vajaa vuotta aiemmin hurjasti, siis aivan hurjasti lunta (linkki). Toisaalta siellä on sitten myös aivan jäätävästi sakkia, mikä voidaan toki lukea sekä eduksi että haitaksi ihmisestä riippuen.


Jos reittiajo ja komeat vuoristomaisemat ovat lähellä sydäntä, voi tätä kohdetta kyllä ehdottomasti suositella. Reittejä on alueella paljon ja matkoista saa halutessaan pitkiäkin, kunhan varmistaa, että bensaa on varmasti tarpeeksi mukana.

Nikkaluoktan mökkikylästä saimme todella ystävällistä palvelua sekä englanniksi, ruotsiksi että saameksi. Mökki, tai oikeammin asunto, oli todella siisti ja lämmin, mutta hyvin kohtuuhintainen. Viimeisenä aamuna nautimme myös aamiaista päärakennuksen ravintolassa. Luksusta!

Nikkaluokta jätti meille hyvän mielen: siellä kannatti käydä ja menemme varsin mielellämme sinne uudestaankin huhtikuussa. Toivottavasti siellä on silloin vielä lunta sen verran, että pääsee reiteille!

Nikkaluokta Sarri AB:n kotisivut


Lainassa ollut vanha Yamaha ei ehkä ollut mikään sydäntenmurskaaja, mutta hoiti kyllä hommansa näissä olosuhteissa yhtä kaikki ja oli hauska kokemus.

Paluumatkalla pysähdyimme Muonioon testaamaan hieman uudempaa Yamahaa, nimittäin 2016 SRViperia.


Itselläni ei ollut kelkkavermeitä päällä mutta mies kävi koeajolla ja oli välittömästi myyty. Yamahan maine yksiselitteisen painavana kelkkana ei todellakaan ole enää oikeutettu: tämä Yammu ei paina sen enempää kuin muutkaan kaltaisensa.

Mutta nelitahtinen se on, mikä muun muassa tekee siitä "normikelkkaa" huoltovapaamman.

Siinä on räpylöillä kokoa, harmi ettei ollut tikkuaskia laittaa viereen.
Kelkan jylinä täytti koko pihan ja otti oikein sydämestä, herran tähden se kuulosti upealta! Ja näytti. Minäkin ihastuin siihen ja olen kyllä varsin vakuuttunut, että kun hinnat tulevat hieman alas ja lompakko antaa sen verran periksi, niin sitten, sitten minkäkin tuollaisen laitan vielä jonain kauniina päivänä.

Uusi Viper on mielettömän upea. Takana oikealla hieman perinteisempää muotoilua... :)
Miehelle iski tietenkin aivan karsea kelkkakuume heti, mutta ei me kyllä täksi kaudeksi enää keretä omaa Viperia pihalle hommamaan... Valitettavasti. Mutta jonain päivänä!

Kommentit

Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.