Häämatkakohteen valinnasta

Vuosi starttasi häämatkakohteen miettimisellä. Tuijottelimme Pohjois-Ruotsin ja Enontekiön karttaa ja mietimme eri paikkojen plussia ja miinuksia.

Norja oli ilman muuta pois laskuista, koska siellä on pysyttävä tarkasti merkityillä kelkkareiteillä, tai muuten paikallinen Politi muistaa isoilla sakoilla heti eikä viidestoista päivä. Kuulemma melko pienestäkin reitiltä poikkeamisesta voi seurata jopa tuhansien eurojen sakko! Huhhuh.

Luulin aiemmin, että norjalaiset haluavat tällä kireilyllä jotenkin suojella luontoaan. Se oli tietenkin täyttä puppua, ovathan he teurastaneet kaikki suurpedotkin omasta maastaan, ei heitä taida luonnonsuojelu juuri kiinnostaa. Juttelin kelkkareittisäännöistä siskolleni, joka tuumasi saman tien, että reittien läheisyydessä on jotain, mitä ihmisten ei haluta löytävän. Se onkin paljon uskottavampi selitys kuin mikään luonnonsuojeluinnokkuus.

No mutta se siitä, unohdetaan Norja.

Enontekiötä ja Kilpisjärveä mietimme pitkään, mutta sielläkin pitäisi ottaa selvää kaiken maailman kelkkailuluvista, koska emme ole kuntalaisia. Sitä paitsi meidän teki mieli Ruotsiin. Koska Ruotsi. Ja Ruotsissa saa ajaa vapaasti ja koska Pinne for Sverige on melkein yhtä hyvä biisi kuin Pinne for landet.

Ruotsi se siis on.

Pohjois-Ruotsin paikkakunnista moni oli miehelle tuttu hänen männävuosien työasioidensa vuoksi. Sen perusteella tiesimme karsia pois paikkakunnat, jotka eivät hänen mukaansa näytä juuri sen ihmeellisemmiltä kuin kotikulmatkaan. Pois putosivat Vittangi, Jällivaara ja Svappavaara.

No entä sitten Kiiruna? Erikoinen kaivoskaupunki, jonka kaivos saa lennähtämään persiilleen jo kaukaakin katsottuna. Kiirunaa siirretään parhaillaan, jotta sen nykyisen sijainnin alle päästään kaivamaan. Lisää asiasta täällä.

Eli Kiiruna olisi siinäkin mielessä nähtävyys, ja sen maisemat ovat jo selvästi avarammat kuin meillä kotopuolessa. Mutta siellä on liikaa ihmisiä. Liian iso kaupunki.

Halusimme jonnekin syrjäisempään paikkaan, joten googlettelimme Kiirunan lähialueiden tilannetta. Sitten löytyi Nikkaluokta, Kiirunasta 70 kilometriä länteen. Nettisivuston mukaan Nikkaluokta on pieni saamelaiskylä, jossa tie päättyy ja ulkoilureitti Ruotsin korkeimmalle huipulle eli Kebnekaiselle alkaa. Kartta todistaa väitteen todeksi.

Google maps muuten väittää kannustavasti, että Nikkaluoktasta sotkee polkupyörällä 23 kilometriä aina Kebnekaisen huipulle (2106m) kahdessa tunnissa. Vähän eppäilen taas sitäkin asiaa, tai sitten saa olla kyllä hyvä kunto. Meillä ei tosin ole mitään pyöräilyaikeita, nauratti vaan pelkkä ajatuskin.

Kylässä on pieni kauppa ja ravintola, mutta ei vissiinkään huoltsikkaa, eli bensat pitää ottaa mukaan viimeistään Kiirunasta.

Varasimme mökin ja saimme todella sievän asumuksen hyvin kohtuulliseen hintaan, neljä yötä maksaa vain muutaman satasen jopa parhaassa keväthankien sesongissa. Tässä yksi esimerkki siitä, ettei naimisiinmenon tarvitse olla kallista edes häämatkakulut mukaan lukien. Meille ei mikään rantaloma olisi ikimaailmassa tullut kysymykseenkään, vaan mikäli mahdollista, vetäydymme vieläkin syvemmälle korpeen kuin missä asumme.

Kulkemiseen rahaa uppoaa toki myös. Koska meillä ei ole kalustoa kuljettaa kahta kelkkaa kerralla, on meidän mentävä kahdella autolla ja kahdella peräkärryllä. Mutta äkkiäkös tästä sinne hujauttaa, 360 kilometriä. Tiet ovat tuolloin jo varmaankin sulat.


Kommentit

Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.