Kautokeino 110, mehän ollaan melkein perillä

Lauantai-iltana mies palasi etelästä kotiin. Sunnuntaiaamun rauhallisella teehetkellä mietittiin mitä sitä keksisi sunnuntain ohjelmaksi. Parin sekunnin päähänpistolla päätimme ajaa saamelaisten pääkaupunkiin Kautokeinoon, jonne meiltä on noin 130 kilometrin matka.

Tie Kautokeinoon on kapeahko ja hiukan kippurainen. Puolivälissä matkaa aurinko otti erävoiton pilviverhosta ja valaisi kirkkain sätein koko satumaisen tunturimaailman ympärillämme. Näimme kauniin punaisen ketun, poroja ja poromiehiä ja vaikka kuinka paljon moottorikelkkoja. 

Kautokeinossa poikkesimme Essolla syömässä norjalaisten suosikkiherkku pölseä elikkä suomeksi ihan tavallisia hodareita. Riemu repesi kun huoltsikalta löytyi The Stig -ilmanraikastimia. Kysyin myyjältä mielestäni sujuvalla saamenkielellä että paljonko se maksaa, mutta vastaukseksi sain harmikseni norjankielisen 39 kruunua.



No Kautokeinosta palasimme hetken matkaa takaisin päin kunnes keksimme että ajammekin Altaan sen sijaan että palaisimme suoraan kotiin. Lopullinen reitti näkyy tässä.

Altaan oli siitä joku ehkä 130 kilometriä. Tiesin että tien Altan-puoleinen osuus on kaunista, kun jyrkät kalliot kohoavat kaikkialla ympärillä.


No emmehän me Altassa mitään varsinaisesti tehneet, oli sunnuntai ja koko Norja on kiinni sunnuntaisin. Pysähdyimme parille parkkipaikalle ihailemaan sulaa jäämerta ja kuvaamaan Fiiua. 

Näimme suuria laivoja ja laskeutuvan lentokoneen.





Altasta lähtiessämme sää muuttui harmaaksi ja lunta tuli taivaalta niin että näkyvyys meni aika huonoksi. Mutta ei se mitään. Tie oli minulle tuttu viime syksyn ruskareissulta ja matkanteko oli kuin ruusuilla tanssimista.

Keskiviikkona koitti seuraava yhteinen vapaapäivä. Tällä kertaa olimme suunnitelleet ohjelman kivasti etukäteen ja aamulla Fifi kurvasi jälleen kohti Kautokeinoa. Pysähdyimme saamelaiskaupungissa taas aamupäivän pölsellä, mutta sitten jatkoimmekin matkaa kaupungin läpi kohti Suomen käsivartta.

Olimme päättäneet nimittäin käydä Hetassa ainakin ja ehkä kauempanakin. 

Enontekiöläinen bussipysäkki hihitytti minua siinä määrin että oli pakko ottaa kuva.

Hetassa pysähdyimme syömään ja lähettämään kortin äitille. 

Enontekiöläisen kannessa oleva elintarvikekaupan mainos vakuutti meidät siitä, että meidän tosiaan kannattaa käydä Ruotsin puolella Karesuvannossa pyörähtämässä. Ei niin että mainoksessa olisi ollut mitään erikoista, mutta se inspiroi meitä silti. Olimme muutenkin väläytelleet ajatusta Ruotsissa käymisestä, kun kerran huudeilla oltiin.

Käsivarteen vievällä tiellä on mielettömät maisemat... Oli ihan piristävää käydä pitkästä aikaa Ruotsissakin!



No joo. Ensimmäiselle reissulle pituutta kertyi noin 550 kilometriä ja toiselle noin 600. Vaan kun on ihana auto ja ihanaa seuraa sekä Lapin ja Ruijan mielettömät maisemat niin eipä tuntunut matka laisinkaan pitkältä.

Muita kuulumisia: Tänään oli mahtava työpäivä. Norjalaiset luulivat minua norjalaiseksi, Alkossa multa kysyttiin henkkarit ja kirsikkana kakun päällä oli ranskalainen pariskunta jonka kanssa juttelin hyvän aikaa ja joka suureen ääneen kehui hyvää ranskaani. Mies oli asunut pitkään Albissa joka taas on Gaillacin naapurikaupunki, ja Gaillacissa minä vietin vaihtarivuoteni.

Ensi viikolla tästä pyyhkäisee ohi Finnmarkslöpet. Ajattelin mennä kuvaamaan, kun sopivasti on sillä lailla vapaata.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta