Ne ovat täällä!

Taas kaikki alkoi tuntemuksesta, että sydän tulee rinnasta läpi.

Kävelin kotiin töistä kirkkaassa ja pirun kylmässä ilmassa ja ihmettelin, miksi tuntuu siltä kuin halkeaisin tähän paikkaan. En oikein tiedä, oliko tunne miellyttävä vai epämiellyttävä.

Se oli aivan samanlainen kuin viimeksi. Viimeksi, kun taivaalle ilmestyi revontulia.




Taivaalla edessäni luikerteli haalea, vihreä kaistale. Sitä oli hankala erottaa, mutta tasan kyllä tiesin, että se on revontuli eikä mikään pilvi.

Kotona vaihdoin farkut ja ohuen takin äkkiä pitkiin kalsareihin, toppahousuihin ja toppatakkiin. Viritin kameraan kiinni isältä saamani kolmijalan (kiitos isi!) ja lähdin takaisin ulos.

Ensimmäiseksi luonnollisesti käärin Fiiun peiton pois, jotta sain hänet kuvattua kauniiden revontulien alla. Revontulien kuvaaminen oli äärettömän paljon helpompaa kuin luulin.

Aamulla yritin kuvata varista päivänvalossa, ja voin vakuuttaa, että se oli hemmetin paljon hankalampaa.




Halusin pois pihalta, jossa tulliaseman kirkkaat valot haittasivat kuvaamista.

Minulla oli teoriassa neljä vaihtoehtoa, minne lähteä.

Käytännössä vain yksi.

Ei Angelin suuntaan, koska siellä ei ole aukeaa paikkaa ainakaan lähimain ja se suunta on muutenkin vähän pelottava.

Ei Utsjoen suuntaan, koska sinne päin on katuvaloja vaikka kuinka kauas. Tosin kappelin kohdalla olis varmaan ollu hieno maisema.

Ei Inarin suuntaan, koska sinne on järkyttävän pitkä ylämäki. Rekat hyytyvät siihen ja niin olisin hyytynyt minäkin.

Lähdin siis Norjaan. Muutaman sadan metrin matka.




Yllä oleva kuva on otettu Norjasta Karigasniemen kylän suuntaan. Edessä näkyy siis myös Inarijoki. Tulliaseman valot todella ovat kirkkaat... Mutta maisema mustenee heti sillalla, Norjan puolella valoja ei ole. Lisäksi maisema Norjan puolella on avaraa.

Kuvasin pilkkopimeässä sekä tien että penkkaan puolella. Yhtään autoa ei kulkenut missään. Penkkaassa oli lunta vaikka millä mitalla, mutta mikäs siinä hangessa oli istua.

Kauaa en viitsinyt Norjassa nyt oleilla. Sormet nimittäin jäätyivät niin kipeästi, että aloin sääliä kameraa. Oli todella kylmä. Kotona mittari näytti 17 pakkasastetta, mutta voi olla että joella oli kylmempää.




Käytin kuvissa 30 sekunnin valotusaikaa. Ilman jalustaa hommasta ei olisi missään nimessä tullut mitään.

Tämän viikonlopun olen töissä, mutta sepä ei haittaa laisinkaan, kun iltaisin on näin mahtavia harrastusmahdollisuuksia ihan kotinurkilla!

Kommentit

Hanna Hyvönen sanoi…
Voi ihanuutta, kun on kauniita reposia!
Niin ovat ihania <3 Revontuli on sitä paitsi niin kaunis sana, että kyllä sitä kelpaa makustella!
Kirsti sanoi…
Oioi, kuinka hienot kuvat.
Anonyymi sanoi…
ihanat kuvat. terv Loviisasta

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta