Poroja katsomassa ja Kevolla

Aurinkoinen vapaapäivä, joten laitoin Fiiun lämpiämään heti aamulla. Muutamat töissä tapaamani ihmiset ovat pyytäneet minua lähtemään poroerottelua katsomaan, joten tänään oli hyvä päivä siihen - tai niin ainakin luulin. Ajettuani kotoani noin 14 kilometrin matkan erottelupaikalle sain kuulla, että olisi ollut parempi saapua paikalle jo eilen.




Poroerottelu on viime yönä jatkunut aina pikkutunneille saakka. Nyt paikalla oli rauhallista, muutamia poroja aitauksissaan ja muutamia ihmisiä mökeissään. Kyllähän sinne vielä myöhemminkin mennä voi, erottelu on pitkä projekti, mutta pitäisi vain saada jostain tieto, että milloin on paras hetki mennä.




No pääsin kuitenkin hetimiten mönkkärin tarakalle istumaan ja minut vietiin ruokkimaan hirvaksia. Tai enhän minä niille jäkälää heittänyt, seurasin vain mielenkiinnolla vierestä. Kolme komeaa hirvasta kauniissa Lapin maisemissa - ai se oli mukavaa seurattavaa. Poroerottelurakennelmat ovat hyvin kiinnostavat. Keskellä on pyöreä alue, "kirnu", josta porot sitten erotellaan kunkin omistajan looseihin, tai en tiedä miksi niitä sanotaan. Tarkkaan ottaenhan minulla ei ole koko hommasta mitään käsitystä, mutta eiköhän se jossain vaiheessa ala valjeta.




Hirvasten ruokinnan jälkeen sain kutsun vielä kahville. Olikin mukava jutella paikallisten kanssa vähän täkäläisestä kulttuurista ja luonnosta, peto- ja riistaeläimistä ja niin edelleen. Sain tuvassa myös tavata kaksi ihanaa lapinporokoiraa, jotka hiukan toivat lievitystä koirakuumeeseeni.




Pororeissun jälkeen jatkoin vielä matkaani Kevon kävelyreitille. Minun piti käydä siellä ihan vain piipahtamassa ja hiukan katselemassa ympärilleni, että millainen paikka se on. Mutta niin siinä kävi, kun aurinko paistoi ja vaatteita oli pieneen pakkaskeliin sopivasti, että kävelin kahden kilometrin reitin ihanissa maisemissa.




Matkalla löysin jäätyneen järven ja tapasin urpiaisia, koskikaroja ja korppeja. Muita ihmisiä ei ollut missään eikä edes ihmisten jälkiä, mutta sorkanjälkiä oli siellä täällä, samoin jäniksenjälkiä.


Sorkanjälkiä Suomen suurimman lähteen rannalla.

Olikin mukavaa päästä ajelemaan Fiiulla vähän, en ole ajanut sillä metriäkään tänne tuloni jälkeen. Kyllä kelpaa ajella täydellisellä autolla täydellisten maisemien halki. Fifi onkin herättänyt täällä kiinnostusta ja saanut aikaan monta hymyä. On se vaan ihme, kuinka auto voi olla niin hyvä keskustelunavaaja.





Kuvia täältä kotini lähiympäristöstä löydät tästä kansiosta.

Kommentit

Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.