Teatterissa Karasjoella

Eilinen päivä tulvi aurinkoa, nyt taivas on pilvessä, joskin mieli edelleen varsin valoisa <3

Olin eilen ystävän kanssa Karasjoella teatterissa. Se oli todella hauskaa! Siellä istuskellessani vasta kunnolla tajusin, kuinka kulttuurisesti ja kielellisesti kiehtovalle alueelle olen asettunut. Näytelmässä puhuttiin saamea, norjaa ja suomea, minkä lisäksi se oli tekstitetty norjaksi ja saameksi. Hauskan Vasemmalle Hetasta -näytelmän kantaesitys nähtiin esitteen mukaan 3. lokakuuta Kautokeinossa.

Teatteriesitys pidettiin liikuntahallissa periaatteessa suht yksinkertaisilla lavasteilla, mutta esityksessä käytettiin ääntä, valoja ja videota tosi taidokkaasti. Näytelmä oli sen verran lyhyt, että väliaikaa ei ollut. Lopuksi yleisö taputti seisaaltaan pitkän aikaa.

Välillä tekstitykset hiukan takkusivat, ja minulta meni saamenkielisiä osioita hiukan ohi, mutta se ei haitannut. Saamen kielen kuunteleminen on hauskaa enkä malta odottaa, että se alkaisi itseltänikin sujua. Ymmärrän hatarasti numeroita ja pari väriäkin, mutta pitkä (ja hauska) tie on vielä edessä. Täällä on saamen kielen adjektiiveja, joista poimin tähän värit:

  Sininen = alit   Punainen = ruoksat   Keltainen = fiskat   Vihreä = ruoná   Ruskea = ruškat   Musta = čáhppat

Ääntöasu onkin sitten ihan oma juttunsa... Sen oppii vain kuuntelemalla ja itse yrittämällä.

Karajoelle ajaessamme näimme muuten valtavan, suurisarvisen hirven kahlaamassa Inarijoen yli alhaalla laaksossa. Tästä on muutaman tuhannen asukkaan Karasjoelle noin 20 kilometriä ja tuolla matkalla maisemat ovat aivan satumaisen kauniit, Inarijoki näkyy komeasti tielle pitkän matkaa. Tie pysyy kuulemma sulana talvellakin, mikä on hyvä, koska Karasjoki on lähin vähänkään isompi paikkakunta.

Nyt vedän aamupalan huiviin ja hetken päästä lähden työkaverin ja hänen miehensä kanssa Lakselviin (suomeksi Lemmijoki, vaikka enpä ole kuullut sinä nimitystä ainakaan täällä käytettävän) Norjaan. Sinne on täältä noin sata kilometriä.

Piipahdin Lakselvissa juuri syyskuussa isän kanssa ruskaretkemme aikana, mutten muista sieltä muuta kuin sateen ja pikaruokaravintolan, jossa söimme.


Luonnonjugurttia ja siskon tekemää pihlajanmarjahilloa. Tarjotin on ostettu kirpputorilta Ruotsista viime keväänä.

Jo toinen kokonainen työviikko on pulkassa. Koti-ikävä ei ole päässyt enää ensimmäisten parin päivän jälkeen hetkeksikään yllättämään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta