Jurmo on parasta mielenterveystyötä

Maanantaina lähdin siskon kanssa Jurmoon ja jo keskiviikkona jouduin tulemaan pois. Olimme varanneet matkan vain kahdeksi yöksi ja molempien piti muutenkin palata aika äkkiä mantereelle, kun on monenlaista asiaa hoidettavana.

Jurmo oli täydellinen. Raikas, rauhallinen, hiljainen, kivinen, aurinkoinen, ihana. Naurua ja iloa aiheuttivat muun muassa vuokraisäntämme Klas Mattssonin alpakat ja kanat. Ensimmäisenä aamuna letka alpakoita kulki määrätietoisesti mökkimme avoimen oven editse, toisena aamuna kana tuli kynnykselle kuikuilemaan.


Alpakat olivat saarella vapaana ja törmäsimme niihin milloin missäkin.

Kiersimme Jurmoa jalan niin paljon kuin suinkin ehdimme ja jaksoimme. Löysimme kivikehiä ja kallioisia mäkiä, pirunpeltoja, kanervikkoa, katajikkoa, kiviä, kiviä ja kiviä... Eri kokoisia pyöreitä kiviä. Mossalassa lapsina harrastimme kivihyppelyä rannalla. Niistä taidoista oli paljon hyötyä!




Pisin taival oli saaren itäkärkeen. Onneksi meillä oli molemmilla hyvät jalkineet. Matka oli valtavan pitkä, paljon pidempi kuin miltä se näytti etukäteen. Kivimassassa tarpominen ei aina ollut helppoa... Vaan eipä loppunut kunto kesken kummaltakaan!

Pitkä matka kannatti ehdottomasti kävellä, sillä fiilis Jurmon piikkimäisessä kärjessä oli mieletön. Meren aallot löivät kaksin puolin, kahlasin niemen piikistä eteenpäin saappaineni veteen. Sää oli täydellinen, aurinkoinen, ja merituulen vire raikasti. Päänahka tosin pääsi palamaan.


Minä kuvaamassa kiviä.

Alla olevassa kuvassa oikeastaan näkyy koko Jurmo leveyssuunnassaan. Saari on 3,5 kilometriä pitkä ja sen läntisessä päässä on samanlainen pitkulainen niemi.

Voin kertoa, että oli sanoinkuvaamattoman hieno tunne seistä tuossa, mistä alla oleva kuva on otettu.




Pariin kertaan pakkasimme hiukan eväitä mukaan ja menimme mökin läheiselle rannalle niitä nautiskelemaan. Koko saarella oli vain muutamia ihmisiä, eikä heihin törmännyt kuin aivan kylän keskustassa.


Maisema piknik-paikalta.

Jurmo on kivimassaa joka suuntaan. Herttainen, erikoinen saari. Moni sanoo sitä karuksi, itse en käyttäisi moista sanaa. Jurmohan on persoonallisuudessaan ja rauhallisuudessaan mitä rikkain ja antoisin.

Asetuimme siskon kanssa kivikkoon selällemme maate ja yritimme muuttua kiviksi. Ei onnistuttu siinä, mutta ai että kuinka hyvä siinä oli olla.




Kanervat olivat parhaimmillaan. Kanervanummia oli hiukan joka puolella saarta. Keskivaiheilla kaikkein runsaimmillaan.

Aamulla avatessani mökkimme oven ulkoa tulvahti hunajan tuoksu. Myös meri tuoksui ihanalta, niin merelliseltä, itämerelliseltä.




Viimeisenä aamuna kana tuli mökkimme kynnykselle, kun olimme aamupalalla. Mikä riemu siitä repesikään!




Teen pian debyyttini Retkipaikka.fi-sivustolla, jonne kirjoitan kattavan kertomuksen syyskuisesta Jurmosta.

Kommentit

Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.