Oleminen

Töitä on jäljellä kaksi viikkoa. Ensi viikolla kuusi päivää, sitä seuraavalla neljä.

Tein työntäyteisiä kesiä nykyisessä työpaikassani jo opiskelujen lomassa. Valmistuin koulusta, ja olen nyt ollut yhtäjaksoisesti töissä vajaat puolitoista vuotta. Olen oppinut valtavasti ja saanut tutustua moniin ihaniin ihmisiin. Monenlaisista haasteista on selvitty ja itsetunto on noussut.

Nyt on aika jatkaa hieman erilaiseen maailmaan... Pois etelän hälinästä ja loputtoman uutisvirran pyörteistä.

Olen syyskuun ajan ilman töitä. Varasin matkan Jurmoon syyskuun alkuun. Ihana päästä takaisin sinne... Jurmossa on hyvä.


Kuva Jurmosta viime maaliskuulta.

Käydessäni enkelihoitajalla viime syksynä minulle kerrottiin aikaisemmasta elämästäni Inarissa. Minulla oli siellä onnellinen ja pitkä elämä, paljon poroja (ja jopa lapsia). Elämä ei ollut monimutkaista. Ehkä se on se joka minua kutsuu kauas pohjolaan. Tai ehkä siihen on jokin muu syy.

Joka tapauksessa koen, että kaukaiseen pohjoiseen muutto, olipa valtio sitten viime kädessä mikä hyvänsä, auttaa minua rauhoittumaan ja tulemaan vieläkin paremmin sujuiksi elämän ja kaikkeuden kanssa. Pääsen lähemmäs itseäni ja siten voin antaa maailmalle aiempaa enemmän.

Toivon, että oppisin murehtimaan vieläkin vähemmän ja antamaan vähemmän arvoa rahalle.

Toivon, että ympäröivän erämaan kauneus ja hiljaisuus saisivat minut muistamaan, mikä elämässä on tärkeintä: oleminen. Koska ilman olemista ei ole mitään.

Silti me ihmiset harhautamme itseämme, emme nauti olemisesta. Emme elä hetkessä ja piehtaroi siinä ihanassa tunteessa, että me olemme. Täytämme elämäämme muilla ihmisillä, shoppaamisella, tietokoneilla, televisiolla... Välttämättömien lisäksi uhraamme näille paljon aikaa. Suoritamme ja samalla unohdamme, että olemme.

Joskus toivon, että me ihmiset olisimme enemmän muiden eläimien kaltaisia. Ihmisyys ja ihmisten systeemit ja tavat hallitsevat meitä ja tekevät elämästämme stressaavaa ja epätervettä.

Pyrin siihen, että työssäni saisin olla tekemisissä luonnon ja retkeilyn kanssa. Olisi mukava tavata luonnosta kiinnostuneita ihmisiä, ja tietenkin poroja ja muita eläimiä... Olisi mukavaa, että työpäivän jälkeen voisin matkata metsään, jokien ja järvien rannoille, tuntureille... Luonnon sydämeen. Jos saisin olla luonnossa jopa työkseni... Voi, kuinka upeaa se olisikaan!


Luonto on täynnä aarteita... Luonnosta nauttiminen ja luontoyhetyden tunteminen on parasta elämässä.

Syksy ei jännitä minua, koska minulla on vahva luottamus ja rauha sisälläni. Tiedän ja tunnen, että asiat järjestyvät, vaikka minulla ei olekaan vielä tietoa, että kuinka.

Olen lähettänyt työhakemuksia ja toiveita on... Mutta aika näyttää, minne päädyn. Lappiin tai Norjaan mitä todennäköisimmin, koska muualle en ole hakenut.

Toisaalta olen viimeinkin oppinut muistamaan, että epävarmuus elämässä on kaikki kaikessa. Mistä minä tiedän, minne päädyn. Se voi olla Norjaan, se voi olla Lappiin, tai minne tahansa muualle. Skandinavia on täynnä ihanaa luontoa ja täällä on vähän ihmisiä, joten mahdollisuuksia on kyllä. Tärkeintä on, että se, mitä teen, saa minut kokemaan onnellisuutta ja rajatonta rakkautta.

Kommentit

Olipa ihanan syvällistä pohdintaa. Itsekin vasta viimekesän lopulla ymmärsin kuinka luonto on kaunis ja päätin että haluan nauttia siitä enemmän. Se saa aikaan tunteen että se on meitä suurempaa. Ihmiset eivät ole sitä voineet rakentaa ja muokata haluamansa näköiseksi esim. vuoret, tunturit, joet, meret jne. Se on jotain niin aitoa, että siitä pitää ymmärtää nauttia täydellä sydämellä <3
Kiitos kommentistasi! Me ihmiset tosiaan kuvittelemme usein olevamme merkityksellisimpiä maailmassa, mikä asettaa meille paljon paineita, stressiä ja kiirettä. Mutta emmehän me sen tärkeämpiä ole kuin mikään muukaan tällä maapallolla... Kun ymmärtäisimme tämän, voisimme nauttia elämästä enemmän ja suorittaa vähemmän.
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.