Helleilta Teerisaaressa

Lähdettiin eilen kavereiden kanssa työpäivän jälkeen Teerisaaren laavulle Teijon retkeilyalueelle. Aikomus oli nauttia luonnosta ja kesästä ja eväistä. Tavoitteeseen päästiin täydellisesti ja vähän ekstraakin saatiin monenlaisten hienojen eläinten näkemisestä.

Salosta ajaa Mathildedaliin Teijon luontotalolle ehkä puolisen tuntia. Osa porukasta ei ole salolaisia, joten tehtiin pientä sightseeingiä siinä matkalla: katsastettiin autosta käsin Teijon kirkko, Marine Alutech, Teijon Telakka sekä Mathildedalin ranta ja alpakat.




Oli kuuma, yllättäen. Matka kohti Teerisaarta ei onneksi ollut tuskaisa. Mutta olihan se suo aika kuivaksi korventuneen näköinen, ainakin verrattuna siihen mitä se juhannuksena oli.

Teerisaareen on luontotalolta noin 2,5 kilometrin kävely. Ensiksi kuljetaan järven vierttä kallioista metsäpolkua pitkin. Kanervat olivat täydessä kukassa ja sinisiipiä oli koko maailma täynnä. Järvi näytti niin houkuttelevalta, varsinkin kun matkan varrelle sattuu parikin pientä hiekkarantaa. Uimassa emme kuitenkaan käyneet, vaikka en kyllä keksi yhtään järkevää syytä että miksi ei.




Metsäpolku on rakennettu niin selkeäksi ja leveäksi, että kaupunkilaisetkin varmasti pärjäävät siellä mukavasti. Sinne on tuotu jopa purua ja rakennettu portaita. Eksymään ei pääse eikä muutenkaan tarvitse olla mikään extreme-harrastaja selvitäkseen siellä eteenpäin.

Matkan aikana bongasimme vaikka kuinka paljon kiinnostavia eläimiä. Kalasääskiä näimme muutamankin, joskaan aluksi emme tunnistaneet niitä. Kiikarit olivat autossa ja minä en muista nähneeni kalasääskeä livenä ehkä koskaan ennen, joten en kerta kaikkiaan aluksi tajunnut, että sehän se tietenkin on. Vasta kun näin yhden lentelevän iso kala kynsissään ymmärsin, mistä on kyse.




Suo oli tosiaan melko kuiva, jopa mustina ja vuolaina normaalisti levittäytyvät pienet joet olivat melkein kuivia. Matildajärvi ja Puolakkajärvi sentään olivat entisellään.

Teerisaari sijaitsee Puolakkajärven rannalla. Suurin osa matkasta on suon ylittämistä pitkospuilla. Välillä vieressä on järvi, välillä joki, välillä matalaa mäntymetsää. Maisemat ovat niin vaihtelevat, ettei matka tunnu 2,5 kilometriltä.

Laavussa oli porukkaa, mutta olisimme varmaan muutenkin asettuneet järven rannalle. Meillä oli eväitä mukana ja istuimme siinä vaikka kuinka kauan. Välillä mehiläinen ajoi yhden jos toisenkin ylös jaloilleen, mutta muuten oli rauhallista.




Seurasimme veden pinnalla sinkoilevia vesimittareita ja hopeaseppiä. Välillä lentomuurahainen putosi veteen ja joutui vesimittarin suuhun aika ripeästi. Pikkiriikkiset hopeasepät uivat perinteisesti supernopeita kiemuroitaan ja ympyröitään.

Äksöniä saatiin, kun metallinen pullonkorkki lennähti järveen ja tietenkin se piti kalastaa sieltä ylös. Koska me emme ole roskaajia.

Jossain vaiheessa aurinko alkoi laskea, mutta kylmä ei kyllä päässyt tulemaan. Pakkasimme piknikin jälkeen roskat mukaan ja suuntasimme takaisin.




Palasimme melkein koko matkan takaisin samaa reittiä kuin olimme tulleetkin - ei ollut paljon vaihtoehtoja. Roosinniemen risteyksen jälkeen emme kuitenkaan enää seuranneet järven rantaa myöden kulkevaa polkua, vaan käännyimme metsään.

Siellä oli melko hyvissä voimissaan se ihana kirkasvetinen puro, jota olen niin usein ennenkin ihaillut ja valokuvannut.




Muistan kun olin tuolla purolla elämäni ensimmäistä kertaa viime syksynä. En pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä, että ei tuollaista paikkaa voi kerta kaikkiaan olla olemassa. Silloin oli vielä märkää ja vehreää ja purossa oli todella kova virtaus ja paljon vettä. Vihreät sammalikot sen reunoilla olivat turvonneet vedestä aivan pulleiksi.

Eilen puron varrella oli rupikonnia, näimme niitä ainakin kolme. Lapsia vasta. Ja niin suloisia!




Parkkipaikalle saavuttaessa vielä viimeinen iloinen yllätys oli vaskitsa. Se luikersi ja sätki niin tuhatta ja sataa, että lukuisista yrityksistä huolimatta en juurikaan onnistunut saamaan siitä parempaa kuvaa kuin tuo tuossa alla. Pää ehti jo kuvasta pois. Mutta tuo kuva kertoo kyllä paljon, että mikä oli meno ja meininki.

Olen tavannut vaskitsan aikaisemmin vain kerran elämässäni. Se oli paljon rauhallisempi tapaus, pysähtyi keskelle polkua ja aivan paikallaan kuunteli lässytystäni ainakin 15 minuuttia. Sitä paitsi se näytti vielä hymyilevänkin. Oikein kohtelias ja rauhallinen tapaus. Mutta se oli myös paljon suurempi kuin tämä eilen tapaamamme luiro, joten ehkä tällä eilisellä oli vielä lapsen energiaa jäljellä.



Kommentit

Metsä Lintu sanoi…
Kauniita kuvia! Oli varmasti hieno reissu. Minäkin olen vain pari kertaa nähnyt vaskitsan, kalasääskiä taas aika paljon. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta