Hyvästä olosta

Kuluneen vuoden aikana moni stressin oire on jäänyt pois. Tai en tiedä, luokitellaanko niitä virallisesti stressin oireiksi, mutta itse kyllä yhdistän ne jonkinlaiseen stressiin tai tyytymättömyyteen. Aikaisemmin esimerkiksi käteni ja jalkani olivat aina jopa särkyisen kylmät, mutta enää sellaista ei ole ollenkaan. Myös kamalat painajaiset, jotka aiemmin tapasivat herättää minua öisin, ovat jääneet kokonaan pois. Koen myös olevani hyväntuulisempi, luottavaisempi ja paljon optimistisempi kuin ennen.

Lisäksi koen olevan huomattavan paljon enemmän oma itseni kuin ennen. Ja hyvä sellaisena.

Osa stressin oireista sen sijaan pitää pintansa. Sosiaalisilla tilanteilla on edelleenkin tapana uuvuttaa minut hyvin nopeasti. Tämä on harmillista, sillä se ilmenee etenkin tuttujen ihmisten kanssa, joiden kanssa minun pitäisi keskustella henkilökohtaisista asioista. Vieraiden kanssa juttelu ei tunnu missään, mikä tietenkin on työn kannalta hyvin tärkeää. En tiedä, miksi omista asioistani puhuminen on minulle niin vaikeaa. Siitä kuitenkin aiheutuu minulle tosi kovaa väsymystä.

Lisäksi hartiavaivat, päänsärky, silmien väsyminen ja iho-oireet ovat edelleen värittämässä arkeani. Toivon, että tuleva työni Norjassa ei ole koneella istumista tai istumista ylipäänsä. Sen luulisi auttavan ainakin lihas- ja särkyongelmiin.

Minulla ovat nyt menossa huoltoviikot, joiden aikana nautin vielä minulle kuuluvista Suomen terveydenhuollon eduista. Tapaamisten ja tutkimusten kautta haluan varmistaa, että olen täysin terve ja että kaikki on kunnossa. Ehdin sitten mukavasti kotiutua Norjaan ilman, että pitää heti tällaisia alkaa miettiä.


Veden läheisyydellä on valtava vaikutus hyvinvoinnilleni.
Saa nähdä, miten suuresti valtameren äärelle muuttaminen tulee vaikuttamaan.


Aamulla lääkärin vastaanotolla lueskelin PlusTerveys-nimistä lehteä ja siellä kirjoitettiin hormoniepätasapainon aiheuttamista ongelmista. Iho-ongelmat johtuvat varmastikin juuri siitä, että hormonitasapaino ei ole minulla kunnossa. Tasapainon löytymiseen voi mennä aikaa, sillä viime vuodet olen syönyt ja juonut hyvin epäterveellisesti, ennen kuin paransin tapani viime syksynä.

Lehdessä oli listattu muutamia neuvoja, joilla edistää hyvinvointia.

  • Syö säännöllisesti
  • Syö proteiinia ja kasviksia joka aterialla
  • Nauti luonnollisia rasvoja päivittäin
  • Juo vähintään kaksi litraa vettä päivässä
  • Syö vain aitoa ruokaa
  • Suunnittele ateriat ennakkoon
  • Käytä monivitamiinia, kalaöljyä, magnesiumia ja D3-vitamiinia päivittäin

Noista yllä listatuista asioista noudatan itse tällä hetkellä vain ensimmäistä kohtaa, eli syön säännöllisesti, enkä esimerkiksi jatkuvasti napostellen. Proteiiniakin syön, mutta tuoreita kasviksia sen sijaan laittoman harvoin - en välttämättä edes joka viikko - ja luonnolliset rasvat kuuluvat ruokavaliooni sitäkin harvemmin. 

Vedenjuontitilannetta olen yrittänyt korjata jo ja siitä pitäisi saada oikein tapa, että joisi vettä tarpeeksi. Otan töihin 1,5-litraisen vesipullon joka päivä ja lipitän sitä päivän mittaan. Siitä luulisi olevan iso apu iholle, sillä tähän saakka olen koko elämäni ajan ollut surkea veden juoja. Jos en ole syönyt tuoreita vihanneksia viikottain, niin en välttämättä ole juonut myöskään vettä viikottain. Aina vain maitoa tai mehua ja myös kaikkea mahdollista oikein epäterveellistä.

Aterioiden etukäteen suunnittelu on kamalan tärkeää kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että ei ehdi tulla niin kauhea nälkä, että lopulta syömään päästessään ahmii itsensä ihan täyteen. Toisekseen siksi, että jos ehtii jo tulla kovin nälkäiseksi, niin jos ruoka-asioita ei ole miettinyt etukäteen, voi päätyäkin valitsemaan jotain pikaista ja epäterveellistä ruokaa. Tiedostan tämän kaiken kyllä. Kunpa vain noudattaisin sitä!

Aidon ruuan syöminen ei minulle ole valtava ongelma. Roiskeläpät ja muut valmisruuat, roskaruoka, karkit tai leivokset eivät kuulu arkiseen ruokavaliooni, mutta esimerkiksi maustetut riisikakut ovat kyllä tähän kategoriaan luokiteltava heikkous. 

Kyllä tuossa siis korjattavaa riittää. Ja kuten todettu, kroppa on varmaan edelleen järkyttynyt noista männävuosien huonoista syömis- ja juomistavoista, joten ei ole ehkä kohtuullista odottaakaan, että se ihan yhtäkkiä paranisi. Pahimpiin iho-ongelmiin apu on löytynyt sentään e-pillereistä, mutta kyllä ihon kanssa työtä vielä riittää. Välillä tuntuu, että kaikkea on jo kokeiltu paitsi Roaccutania, mutta kun tuota yllä olevaa listaa katsoo, niin ehkäpä yritän nyt sitten ensin vielä ihan luomukonsteilla paikata tilannetta. Kaikkea ei todellakaan ole vielä kokeiltu.

Kommentit

Kalaöljy. Luotan siihen kuin vuoreen. Kohta 25 vuotta joka päivä kalaöljyä, eikä juuri minkäänlaista kremppaa tai sairastelua ole ollut.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta