Luontokokemuksia lähisaaristossa

Oltiin ystävän kanssa vappua viettämässä Kasnäsissä hänen perheensä mökillä aivan meren ääressä.

Jo matkalla mökille näimme komeita kurkia pellolla. Pysähdyimme kuvaamaan niitä ja ne alkoivat heti näyttää todella epäileväisiltä, mutta eivät kuitenkaan lentoon lähteneet. Ne vain nostelivat pitkiä kaulojaan ja ottivat ylväästi askeleita meistä etäämmäs. Meitä nauratti, että kurjen ylpeys ei kestä paniikinomaista pakenemista, vaan etäännyttävä on kuninkaallisen ylväästi aivan, kuin ei pelottaisi ihan kamalasti.

Emme me lähestyneet niitä, katselimme vain.

Kurki on muuten todella suuri lintu, kun sen näkee maassa.


Saapuessamme mökille keskiviikkoiltana sää oli kauniin aurinkoinen, vaikkakin kylmä.

Ensimmäiseksi meitä vastassa oli kuollut kottarainen, jonka myöhemmin hautasimme kauniille paikalle metsään, vehreään sammalikkoon riittävän syvälle maahan. Laitoimme kuusenoksan vielä päälle koristeeksi ja muistoksi.

Pakkasimme paperikassiin mukaan pari olutta, sipsejä ja valkohomejuustoa sekä pellavaisen vaalean pyyheliinan, jonka levitimme laiturille piknikimme alustaksi.

On sitä pöllömmissäkin paikoissa joku varmaan joskus piknikillä ollut.

Vappunahan on tapana pitää piknik, mutta emme me vapun takia piknikillä olleet. Ei meitä kumpaakaan vappu kiinnostanut, itse asiassa olimme vain tyytyväisiä että saimme paettua vapun hälinää kauas kaikista ihmisistä.

Haahkat pitivät hassuja ääniään vastapäisen pienen saaren edustalla. Siellä oli monta komeaa poikaa, mutta vain pari tyttöhaahkaa. Kaksi silkkiuikkua hengaili haahkaparvessa kaikessa rauhassa. Merikotkan tullessa koko kööri lähti pakoon, joskaan ei kovin kauas.


Kuljeskelimme rannassa muutamaankin otteeseen kuvaamassa rannan ihmeitä ja kiikaroimassa luonnon otuksia. Kuvasimme merta ja aurinkoa, kiviä ja jäkäliä, kasveja, rannan ötököitä ja lintujakin ehkä yritimme kuvata, joskin hiukan huonommalla menestyksellä.

Haahkat pitivät hassunhauskaa älämölöään oikeastaan tauotta. "Ouuuu!" haahka huutaa, aivan kuin se saisi juuri jonkin välkyn idean tai oivalluksen.

Västäräkkejä ja peipposia oli kaikkialla. Rantasipi lensi kerran yhteen suuntaan, ja sitten niitä lensi kaksi toiseen suuntaan. Kova piipitys kävi, luulen, että niillä oli riitaa.

Mökin ohitse meni veneitä silloin tällöin ja kauempana näkyi Högsåran lossi. Kalastajilla näkyi hullunkiilto silmissä, kun ne veneillään pyyhälsivät ohitsemme.

Meri on fantastinen. Aaltojen loiske, lotina ja liplatus, ihanan raikas merituuli... Ei ihminen muuta tarvitse.

Iskältä saamani kiikarit olivat kovassa käytössä.
Merikotka kävi kerran.

Koira nautti olostaan ja tonki koko rannan kaikki kolot läpi. Pelkäsin, että se löytää kyyn sieltä jostain, mutta ei sitten onneksi. Ei nähty edes rantakäärmettä, ei itseasiassa mitään matelijakunnan edustajaa.

Vappu oli rauhallinen. Keskityimme lähinnä nauttimaan merestä ja ahtaamaan itsemme täyteen herkkuja.

Ei meistä kummastakaan bilehileiksi ollut, parin ykkösoluen jälkeen uni tuli pian puolenyön tuolla puolen.


Torstaiaamuna satoi ensin räntää, sitten vettä. Söimme aamupalaksi sipsejä ja valkosipulipatonkia ja kaikkea muutakin, mikä vähänkään nyt ylipäänsä närästyttää. Vapaapäivät ovat vatsan kauhu. Vieläkin polttelee.

Televisiosta tuli Pirkko Mannolan elokuva Tyttö ja hattu, joka meidän tietenkin piti katsoa. En ole katsonut vanhoja kotimaisia elokuvia oikein koskaan, mutta tämä oli ihan mukava kosketus siihen maailmaan. Kepeä ja huoleton leffa. Missä vaiheessa Suomen elokuvatuotanto muuttui Kaurismäki-tyylisen synkäksi?

Leffan jälkeen oli pakko lähteä ulos, koska pää oli aivan seis. Oli pakko saada raitista ilmaa. Vastassa oli tihkusade ja liukkaat mutta satumaisen kauniit ja vedestä värikkäät kalliot.


Kuvauskierroksen jälkeen oli pakko pitää päikkärit, jotka venyivät aika pitkiksi, ehkä kaksituntisiksi. Vaikka olimme yölläkin nukkuneet yli seitsemän tuntia. Tätä se kai on se vanheneminen.

Pitkien päikkäreitten jälkeen aurinko alkoi paistaa ja piti taas kuvata vähän lisää. Päivälliseksi oli paistettuja muikkuja ja halloumia, lisää vatsanjärkyttäjiä siis. Kevennykseksi meillä oli kurkku, jota dippasin sipseiltä yli jääneeseen Ranch-dippiin. Varsinaista gourmet'ta!

Menikin pitkään ennen kuin aloimme ehkä hiukan vastahakoisesti palailla kohti mannerta.

Matkalla käännyimme Ölmosintielle, koska ystävä tiesi, että sen varrelta löytyy fantastinen ranta. Ja niin löytyikin. Paljon fantastisempi kuin uskalsin toivoa.

Tuuli oli aivan valtavan kylmä, mutta lähdimme kuitenkin kävelemään niemen kärkeen.


Aurinko paineli pilveen vähän väliä, eikä sade ollut missään vaiheessa kaukana. Vaikka ei se aurinko missään vaiheessa kokonaan pilvessä ollut, niin näimme hyvin, että kaukana satoi. Vartin välein satoi ja paistoi, ei onneksi sentään aamun jälkeen enää räntää.

Koira tuli hiekkarannalla ihan hulluksi, se kaivoi pieniä kuoppia ja sai kamalia juoksuhepulikohtauksia. Vesi oli kirkasta ja rantaviivassa oli rakkolevää siellä täällä. Peipponenkin etsi rantaviivasta jotakin herkkua itselleen.

Rannasta näki, että se lienee täynnä uimareita ja auringonpalvojia kesäisin. Siellä täällä oli pukukoppeja ja penkkejä.

Nyt siellä ei ollut lähimaillakaan ketään muuta kuin me. Ei näkynyt edes veneitä.


Niemen takaa löytyi kirkas aurinko.

Kuvasimme hepulikohtauksia saavaa koiraa ja ihanaa merta.

Lintuja ei ollut suuremmin liikkeellä, mutta kun palasimme autolle ja istahdimme alas, huomasin, että isokoskelopariskunta otti aurinkoa ja nautti ihanasta kevätillasta aika lähellä.

Voi kuinka ihania ne olivat! Onnellinen pariskunta nauttimassa Suomen saariston ilta-auringosta. Ei kiirettä mihinkään.


Matkan jatkuttua vielä viimeinen luontohavainto, kolme valkohäntäpeuraa. Ne pelkäsivät autoamme kuin ruttoa ja juoksivat kuin viimeistä päivää niin kauas kuin suinkin pääsivät.

Pitkät, valkoiset hännät vain vilkkuivat. Töyhtöhyyppä sai pellolla hartslaagin, kun peurakolmikko meinasi juosta sen päälle.

Välillä peurat pysähtyivät ja kääntyivät tuijottamaan autoamme kiukkuisesti. Ojaa ylittäessään ne tönivät toisiaan, kun kaikki yrittivät ylittää ojan täysin yhtä aikaa täysin samasta paikkaa.

Maailma muuttui vaaleanpunaiseksi auringon laskiessa. Taivas oli pilvessä, mutta auringonlasku näkyi ja vino, purppura valo värjäsi sadepilvet ja paksunkostean kevätilman ihanaksi.



Reissun kaikki kuvat löytyvät täältä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta