Utö-reportaasi

Tässä aluksi vielä varmuuden välttämiseksi kartta, josta käy ilmi reitti Salon kaupungista Utön saarelle.

Matkalla on Paraisten ja Nauvon välillä yksi lossi. M/s Eivor lähtee Nauvon lossirannasta Pärnäisistä, eli siis Saariston Rengastien varrelta. Pärnäisten rannassa on autolle hyvä parkkipaikka - autoa on turha ottaa mukaan Utön piskuiselle saarelle.

Ai niin, ja Suomen valtio tarjoaa tämän merimatkan. Samoin kuin tietenkin lossinkin. Paikkaa laivalta ei tarvitse varata eikä maksaa. 



Saapuessamme Utön satamaan oli jo niin pimeä, ettei saaresta saanut illalla kummoistakaan käsitystä. Kuljimme laivarannasta vanhojen armeijan parakkien välistä hiekkatietä kohti majakkaa. Parakit ovat suoraan sanottuna rumia, mutta ne ovat osa saaren historiaa ja siksi ne eivät omaa silmää ainakaan häirinneet.

Asuimme vanhassa luotsiperheen talossa. Talossa on neljä makuuhuonetta, jotka on muutettu kahden hengen hotellihuoneiksi. Keittiö, kylppäri ja olohuone ovat asukkaiden yhteisessä käytössä. Talossa asui lisäksemme niinikään ensimmäistä kertaa Utössä vieraileva helsinkiläispariskunta sekä saaren läpikotaisin tunteva lintuharrastaja Kari Degerstedt. Huoneen hinta oli 35 euroa per henkilö per yö.

Heti aamulla kahdeksalta pakkasimme korin täyteen eväitä ja lähdimme aamupalapiknikille. Taivas näytti siltä, että sieltä saattaisi pian pilkahtaa jopa aurinko. Kohtasimme matkallamme lintumies Segerstedtin, joka neuvoi meitä menemään piknikille hotellin saunan laiturille. Sieltä aukesikin superkaunis näkymä kohti Utöä.

Levitimme sadetakin suojaksi, jotta puupenkki ei kastele takamustamme heti kättelyssä. Eväskorissa oli termarillinen teetä maidolla ja hunajalla, pähkinöitä ja myslipatukoita.

Aamupalapiknikpaikka. Horisontissa kohoava tönö ei ole majakka, vaan armeijan torni.
Aamupalan jälkeen suuntasimme Pikkutylliin. Se on pieni ja sievä taiteilijapaja aivan sataman tuntumassa. Mustavalkoisen, hyvin saaristolaisen puurakennuksen kauneus korostui betonisten parakkien keskellä.

Sisko osti Pikkutyllistä toimittaja Minna Pyykön tekemän keraamisen rupikonnan. Rupikonna tietää rahaa, ainakin luonnossa tavattuna, joten ehkä se toimii savisenakin. Pikkutyllin myyjä kertoi lopettelevansa toimintaansa Utössä, minkä jälkeen putiikin pyöritys jää kuulemma paikallisen hotellin harteille.

Myyjä kertoi huvittavan tarinan helsinkiläisestä, joka oli hiljattain eksynyt hänen putiikkiinsa iltamyöhään. Nainen kertoi vaellelleensa saarta ristiin rastiin ja todenneensa kyläkaupan olleen kiinni. Niinpä hän olisi halunnut tietää, missä marketti on. Kuvitelkaa.

Pikkutylliin!
Palasimme Pikkutylli-ostosten jälkeen hetkeksi tukikohtaamme hiukan lämmittelemään. Ei satanut, välillä oli jopa melkein aurinkoista, mutta pieni meriviima teki osansa niin, että näpit ja varpaat viilenivät herkästi.

Kaiken kaikkiaan Utön kylässä tuuli todella vähän huomioon ottaen, kuinka keskellä avointa merta saari sijaitsee. Kylä on suojaisalla puolella saarta. Majakan takana tuuli todella kovaa avomereltä. Suuret aallot voivat kuulemma olla kotoisin aina Puolasta saakka.

Osa Utöstä on armeijan hoteissa ja kielletyille alueille ei saa mennä. Ei siellä kuulemma ketään paikalla ole, mutta kamerat valvovat armeijan aluetta.


Degerstedt lähti oppaaksemme saarelle ja lintuja katsomaan. Pääsin sanomaan käsipäivää Tenovuon Jormalle, jonka blogia olen seurannut jo pidemmän aikaa. Majakan seinusta on hyvin suojaisa ja mukava paikka lintujen tarkkailuun ja siellähän niitä lintumiehiä olikin.

Itselläkin oli isin hyvät kiikarit mukana, mutta saaren kauneus ja ihana meri veivät huomioni niin täysin, etten juuri tullut keskittyneeksi lintuihin. Degen kaukoputken avulla yritimme pikaisesti löytää merisirrejä, mutta emme onnistuneet saamaan niitä kaukoputken tähtäimeen.

Kevätaikaan Utössä on lintuharrastajia kuulemma pilvin pimein, mutta nyt heitä oli vain muutamia. Tämä oli ihan hyvä, sillä kun paikka oli minulle täysin uusi, niin nyt sain tutustua siihen rauhassa. Seuraavan kerran kun menen sinne heinäkuussa, siellä on varmaan ihan eri meininki. Mutta silloin tunnen jo vähän paikkoja, niin pärjään varmasti.

Lintuharrastajat, aka Utön majakkaseisojat
Kävelimme siskon ja Degen kanssa kivikon keskeltä mereen puskevaan niemeen. Armeijan kädenjälki näkyi kaikkialla. Rautaa, betonia, pelottavannäköisiä paikkoja. Minusta se on aika siistiä.

Siskon matkanteosta ei meinannut tulla mitään, kun se kyykkäsi etsimään kauniita pikkukiviä. Itsekin keräsin kyllä taskun täyteen sormenpään kokoisia nupukoita. Niissä on kaikissa ihanan kaunis valkoinen juova!

Matkalla niemeen pieni kissa lyöttäytyi seuraamme. Se seurasi meitä kuin hai laivaa ja kerjäsi hellyyttä ja ehkä ruokaakin. Sisko ihastui siihen kovasti ja olisi halunnut tuoda sen mukanamme Saloon. Kukaan ei tiennyt, kenen kissa on. Epäiltiin, että joku on vain jättänyt sen saareen. Kissa oli ihan tosi pieni. Ehkä puolet tavallisesta kissasta. Mutta aikuiselta se vaikutti. Poloinen.


Bunkkerit olivat superkiehtovia. Minun oli pakko päästä katsomaan, mitä niissä on. Sieltä täältä kivikosta nousi ihmeellisiä betoni- ja kivirakennelmia tai näkyi bunkkereiden suuaukkoja.

Laskeuduin portaat aivan niemen kärjessä olevaan bunkkeriin. Minulla ei ollut taskulamppua ja bunkkerissa oli sysipimeää. Otin kameralla kuvia salaman kanssa nähdäkseni kuvista edes hiukan, että miltä siellä näyttää. Kuvat olivat sykähdyttävän pelottavia, joten nousin takaisin maan pinnalle ja lainasin Degeltä taskulamppua.

Kissa jäi huolestuneen oloisena naukumaan portaiden yläpäähän, se ei suostunut tulemaan sisälle. Olisiko siitä pitänyt päätellä jotakin pahaenteistä? Siskokaan ei aluksi meinannut suostua tulemaan maan alle, ja kun se lopulta suostui, halusi se äkkiä pois.




Taskulamppu paljasti vaikka mitä. Bunkkereissa oli puiset suuret petirakennelmat ja taisi siellä joku lavuaarintapainenkin olla. Tämä alla oleva kuva kertoo kuitenkin sykähdyttävimmästä löydöstä. Koko seinän kokoinen maalaus tai graffiti. Siinä meinasi lentää persiilleen kun tuo osui taskulampun valokeilaan aivan vierestä. Ei voi kuin kuvitella, mitä tuolla alhaalla keskellä merta on aikoinaan tapahtunut ja mitä siellä olleet ovat ajatelleet.

Utön asukkaat ovat aikojen saatossa saaneet todistaa myös monenlaisia haaksirikkoja. Estonian jäljiltä ruumiita kerättiin saarelle. Estoniasta huuhtoutui tavaraa Utön rantaan kuulemma vielä kaksi vuotta tapahtuneen jälkeenkin. Jurmossa on kertoman mukaan edelleen yksi Estonian pelastusvene, jota ei ole kuljetettu pois.


Utö on osa salpausselkää. Osa saarta on pirunpeltoa, satumaisen erikoista maisemaa. Kuin kuunpintaa. Alla olevassa kuvassa siintävät pirunpellon takana majakka ja kirkko.

Kivet ovat ihanan kauniita, niissä kasvaa värikästä jäkälää.

Utö on pieni saari, jonka on nopeasti kävellyt päästä päähän. Osa armeijalle kuuluvasta kielletystä alueesta on aidattu. Kaikkialle rumaa aitaa ei ole haluttu, joten osa kielletystä alueesta on merkitty pelkästään kieltokyltein. Utöön matkaavan onkin hyvä kuunnella opasta tai tutustua saaren sääntöihin muulla tavoin, jotta ei joudu hankaluuksiin tai kyläläisten epäsuosioon.

Tärkeää on myös tervehtiä vastaantulijoita.


Jatkoimme kävelykierrostamme kivisen niemen ja bunkkerin jälkeen pirunpellolle, ja sieltä taas takaisin kaupan tienoolle. Kävelyreittejä on siellä täällä ristiin rastiin ja välillä joku tuli vastaankin. Kaikki tervehtivät, suurin osa hyvin iloisestikin. Utössä on kirjoilla reilut 30 ihmistä, mutta monella on kuulemma toinen asunto mantereella.

Pittoreskissä saaristolaismaisemassa riitti kuvattavaa vaikka millä mitalla. Tuosta alla olevasta kuvasta voisin teettää vaikka seinän kokoisen valokuvatapetin.


Majakan juurella oli pieni kyläkauppa. Siellä oli aivan vaikka mitä! Kauppa oli lauantaina vielä tunnin verran auki saapumisemme jälkeen, joten ehätimme vierailla sielläkin. Siellä oli ruokaa ja tykötarvetta vaikka millä mitalla. Ja pikkuinen kyläläisten apteekkikaappikin.

Kyllä maailma on edistynyt, kun pienen ulkosaariston pienessä kyläkaupassakin myydään esimerkiksi sushi meal kit -pakkauksia. Kuvitelkaa!

Myös Kovasen Hannan pitämässä kahvilakioskissa oli paljon ihania matkamuistoja. Utöstä kertovia kirjoja oli vaikka kuinka paljon, mutta en raaskinut ostaa. Sen sijaan varasin Hannalta saman huoneen kuin jossa nytkin yövyimme, heinäkuiseksi viikonlopuksi. Kyllä, palaan saarelle heinäkuussa.


Luotsiveneet olivat aivan kertakaikkisen hurmaavia. Niin kovasti olisi tehnyt mieli päästä mukaan, kun näin veneen lähtevän rannasta ohjaamaan taas jotain suurta valtamerilaivaa vaarallisten vesien läpi. Ohjattavat laivat olivat niin suuria, että komeat luotsiveneetkin näyttivät niiden vieressä aivan kirpuilta.

Sisko meinasi että nuo veneet on ehkä valmistettu Teijolla, Marine Alutechilla. Se vasta olisi hienoa, jos se pitäisi paikkaansa. Täytyy kysäistä jostain.

Veneet olivat paljon liikkeellä ja niitä tuli kuvattua vähän joka mutkassa. Joku niissä vain kiehtoo. Sanoinkin siskolle kun seisoskeltiin tuon alla olevan laiturin päässä tuijottamassa merta, että kaikki veneeseen liittyvä äänimaailmakin on niin upeaa. Veneen moottorin syvä hyrskytys, venettä vasten lotisevat laineet, laituria vasten syntyvä narina... Sitä äänimaailmaa ei mikään korvaa.


Majakan takana aukesi maisema ulkomerelle, josta suuret laivat menivät ohi vähän väliä. Majakkakin on rakennettu siten, että se valaisee vain avomerta kohti. Pimeässä illassa ja yössä pyörivä majakan valokeila oli kuin sadusta. Väkisin tulivat Muumien majakkajaksot mieleen, rommia juovine merimiehineen ja aavelaivoineen.

Utön majakan tiedetään valmistuneen vuonna 1753. Alkuperäinen majakka tosin räjäytettiin Suomen sodan aikana, ja nykyinen majakka on peräisin vuodelta 1814. Majakan jalka on rakennettu vinoon. Kun rakenteilla olleen majakanjalan vinous huomattiin, sai rakennustöitä johtanut mies oikopäätä fudut. Majakan juureen tehtiin porras, ja loppumajakka rakennettiin sievästi suoraan.

Siellä se pikkuinen luotsivene pyyhältää.
Majakassa on sisällä kirkko. Siis sen lisäksi, että saarella on myös perinteisempi, puinen kirkko. Hanna piti meille turisteille majakassa pitkän ja kattavan luennon majakan ja Utön historiasta. Kuulimme upeita tarinoita haaksirikoista ja kaikenlaisista sattumuksista, joita Utön ihmiset ovat kohdanneet. Hurjia tarinoita!

Majakkakierros maksaa 8 euroa ja suosittelen sitä kyllä. Hanna on syntyperäinen utöläinen ja hyvä tarinankertoja.

Majakkakirkko
Majakkakierroksen aikana pimeys laskeutui. Menimme takaisin kämpille, jossa meidät huomaansa ottanut Dege oli valmistanut mielettömän illallisen. Dege vetää luontoretkiä turisteille. Tälläkin kertaa hänen piti isännöidä kuuden turistin porukkaa, mutta kaikki olivat peruneet, syystä tai toisesta. Niinpä hänellä oli mukanaan ruuat kuudelle turhan takia. Hän päätti laittaa ruuat meille. Siis minulle, siskolleni ja helsinkiläispariskunnalle. Meitä hemmoteltiin ihan mielettömästi. 

Jo lounaaksi Dege tarjoili meille ihanaa madekeittoa. Lounaan päälle jälkkäriksi tehtiin irish coffeet koko porukalle. 

Päivälliseksi oli kasvispastaa, savukalkkunariisiä ja kanadanhanhea. Kanadanhanhea! Ja se oli kaikki ihan järkyttävän hyvää. Emme voineet uskoa, että meille oli käynyt noin mieletön tuuri. Paitsi että tapasimme kaikki joukon tosi mukavia ihmisiä, saimme vielä vatsamme täyteen mahtavaa ruokaa.

Illallisen päälle oli jälkkäriksi vielä pikkusuolaista, tarjotillinen juustoa ja pähkinälikööristä tehdyt drinkit.

Päivällisen jälkeen lähdimme kaikki viisi vielä ulos. Dege halusi mennä siirtämään verkkojaan. Verkosta löytyi kivisimppu, joka päästettiin lopulta kuitenkin jatkamaan matkaansa. Simpunvapautusretken jälkeen muut palasivat sisälle, mutta minä ja sisko käveltiin vielä valtion laiturin päähän fiilistelemään yötä, merta ja luotsiveneitä, jotka natisivat laituria vasten.

Hyvässä seurassa aika kului nopeasti ja nukkumaan mentiin vasta puolilta öin.

Aamulla herättiin siskon kanssa jälleen aikaisin, toiveena olisi ollut mennä taas aamiaispiknikille. Ulkona tuuli kuitenkin kovaa ja satoikin jonkin verran, joten päädyimme syömään sisällä. Sen jälkeen suuntasimme kuitenkin ulos, koska sisko halusi kerätä vielä lisää kiviä. Hän tarvitsi valkoisen kiven, joten sellainen oli haettava.

Käytiin samalla kierroksella vielä puukirkossa. Portit ja ovet aukesivat nätisti narahtaen, ja ankaran merituulen jälkeen kirkkoon sisälle astuminen tuntui kuin koko maailma ympäriltä olisi hiljentynyt.

No eihän meitä kirkko hiljentymisen takia niinkään kiinnostanut, mutta kirkot ovat kauniita rakennuksia kärsineennäköisistä Jeesus-patsaista huolimatta.


Alla vielä kuva huoneestamme. Meillä oli ihanan tunnelmalliset valotkin ikkunassa. Meillä kävi tuuri siinäkin, että huoneemme ikkuna oli kohti merta. Varasinkin heinäkuuksi juuri saman huoneen. Lupasin isälleni joululahjaksi viedä hänet Utön saarelle ensimmäistä kertaa.

Ennen heinäkuuta ajattelin kuitenkin käydä yöpymässä vielä Jurmossakin. Kunhan saan kolmen päivän vapaan jostakin, niin silloin on suuntana Jurmo.


Kuvagalleria matkasta löytyy täältä.

M/s Eivorin reitti ja aikataulut ovat tämän sivun oikeassa palkissa.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Mekin törmättiin tähän pieneen kissantirriäiseen. Pieni ja laiha se on mutta kovin rakastettu eikä lainkaan kulkukissa :)
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.