Oih, ihana sunnuntai

Ajatusvirtaa.

Ajettiin ystävän kanssa yöllä Teijolta Saloon. Oltiin käyty syömässä pöytäjuhlissa Mathildedalissa ja sen jälkeen nähtiin paikallisessa kuppilassa Edis Tatlin matsi valkokankaalta. Luksusta! Pikkulinnut kertoivat, että yöllä olis poliisitkin saapuneet kylille, mutta me oltiin sieltä silloin kyllä jo lähdetty. Mitä siellä on mahtanu tapahtua...

Kotimatkalla pysähdeltiin fiilistelemässä. Ensiksi ajettiin jälleen telakan konttorin parkkipaikalle ja ihasteltiin öistä telakkaa pimeässä pakkasessa. Salon päässä huristeltiin autolla vielä Uskelan kirkkomäelle ja käveltiin näköalapaikalle, jossa en muista koskaan ennen käyneeni. Sieltä yöllinen Salo näkyi kauniina ja suurena. Ja hiljaisena.

Televisiosta tulee ohjelmia, joissa kiukkuiset ihmiset kiukuttelevat toisilleen. Parempi laittaa Youtube-videot pyörimään, niin ei tarvitse katsella ikäviä ohjelmia.

Tulin juuri pitkältä ja ihanalta lenkiltä ja nyt taitaa olla aika tehdä ruokaa. Sain siskolta kilon riistajauhelihaa, siitä on hyvä kokata jotain ihanaa. Kamalasti sipulia vaan joukkoon, ja valkosipulia, ja pippuria ja suolaa. Syön siitä ainakin kaksi viikkoa.

Riistaliha on ylellisyyttä! Niin maukasta ja hyvää. Kaupasta saatava liha ja kala on yleensä niin mautonta ja harmaata mössöä ettei siitä mielellään maksa. Onneksi lähiperheessä on metsästäjiä, niin on mahdollisuus edes toisinaan saada iskeä hampaansa kunnon riistalihaan.

Huomaan kaupassa panostavani nykyään luomuun ja kotimaiseen ihan eri tavalla kuin ennen. Se tuntuu hyvältä ja oikealta.

Saattaapi akvaarion siivoaminenkin olla tänään vielä edessä. 180-litraisessa Riossa ovat vallisneriat ottaneet vallan ja niitä pitää jossain vaiheessa karsia kovalla kädellä.

Päivitin äsken tuota sivun alapalkkia. Ja tuota Minä-välilehteäkin olen koittanut tehdä vähän kiinnostavammaksi. Mulla on ollu Twitter- ja Instagram-tilit jo pitkään enkä ole tehnyt niillä mitään. Nyt kun olen ladannu sovellukset kännykkään, niin niitä on edes hiukan tullu käytettyäkin. Lähinnä muutamien kiinnostavimpien ihmisten seuraamiseen. Mutta onhan se Instagram varsinkin siitä kätevä että sinne saa napattua talteen kivoja muistoja. Twitterin pointtia en ihan vieläkään ymmärrä, enkä osaa sitä kunnolla käyttää, mutta joskus sielläkin jotain kiinnostavaa on. Jeremy Clarksonilla varsinkin on monesti aika hauskaa sanottavaa.

Koira haisee. Pitäis pestä se.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta