Ilta

Joskus iso ilo tulee pienestä asiasta.

Kuten suloisesta kännykän taustakuvasta. Tuo kuva on Believe-elokuvan trailerista. Siitä kohtaa, kun Justin selittää kävelevänsä joskus vaappuen siksi, että hänen housunsa ovat niin alhaalla.

On se vaan soma. Cheekkiä vihataan ja rakastetaan, mutta Justiniin verrattuna se sirkus ei ole vielä mitään.

Väsyttää.


Ajoin töiden jälkeen Teijolle lenkille. Hain siskon koiran mukaan, sisko ei päässyt. Kierrettiin kirkko ja mentiin siitä rantaan. Meri oli tyyni ja ihan hiljainen. Oli niin mustaa, ettei merta nähnyt ollenkaan, vaikka seisoi ihan sen rannalla ja tuijotti suoraan sitä. Mitään ei nähnyt. Se tuntui satumaisen hyvältä. Tuollaisina hetkinä tekee mieli kävellä mereen ja sulautua osaksi sitä voimakasta hiljaisuutta.

Jatkoin matkaa hautausmaalle, mutta en löytänytkään tietäni sieltä läpi niin kuin olin suunnitellut, joten käännyin ympäri ja palasin kartanon kautta takaisin. Oli pimeää ja ihan kamalan kuraista.

Lauantaina pitäisi tehdä kaikki jouluostokset. Kaikki. Oikeasti. Tai ehtiihän niitä vielä sunnuntaina ja maanantainakin.

Nyt teetä.

Tässä vielä Believen traileri. Tuo pitää nähdä. Viimeksi kun katsoin JB-leffaa - se oli Never say never - istuin kotisohvalla ja itkin, sitten kiljuin, sitten nauroin, sitten taputin käsiä, sitten itkin taas ja niin edelleen. Koko leffan ajan. Ja siitä on siis ehkä vuosi. Mitenköhän osaan käyttäytyä tuolla leffateatterissa?

Kommentit

Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.