Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2013.

Harkittuja ostoksia

Kuva
Rahaa ei enää riitä tuhlattavaksi, mutta muutamalla uudella sievällä pikku esineellä olen elämääni kuitenkin päättänyt kaunistaa.

Punnitse ja säästä -liikkeestä Plazasta mukaan tarttui kahta eri sorttia Pukka-teetä: revitalizing ja night time. Ensimmäistä juon aamuisin ja jälkimmäistä tietenkin ennen nukkumaanmenoa. Teesekoitukset perustuvat kuulemma ayurvedaan. En tiedä, ehkä ne toimivat ihan oikeastikin, mutta jos eivät, niin ainakin niiden lumevaikutukset ovat huomattavan tehokkaat! Kyllä niin alkaa väsyttää kun night timea juo, ja aamulla taas tekee niin kamalasti mieli revitalizingia.

Punnitse ja säästä -liikkeestä ostin myös roosanväristä himalajan karkeaa vuorisuolaa sekä paketti misokeittoaineksia lisää-vain-vesi -tyylillä. Anttilasta taas löytyi alelaarista kahden euron isompia ja pienempiä kiinalaistyylisiä metallipurkkeja, joissa suolaa ja teepusseja kelpaa säilyttää.


Tigeristä ostin kaksi misokeittokulhoa sekä suloisen lintuhahmoisen kolikkopussin, voiko söpömpää ollakaan!…

Maalauspuuhat odottavat

Kuva
Nyt olisi aika alkaa miettiä, onko kaikki muuttoa varten valmista.

Kauaa ei tarvitse asiaa pohtia ennen kuin tajuan, että ei ole. Minun on ennen muuttoa maalattava yksi lipasto ja neljä tuolia. Maalaan ne ensi alkuun vain luonnonvalkoisella Otexilla, ja mietin sitten joskus ihan toiste, että vedänkö päälle jonkun pintamaalikerroksen. En edes tiedä missä maalini ovat, vain Otexin sijainnin tiedän, koska se on kymmenen litran pänikkä. Sitä en ole onnistunut hukkaamaan. Otex on tärpättiliukoista, joten sen kanssa on ihan hyvä tuhdata autotallissa tai pihalla.

Pintamaaleina olen tottunut käyttämään vesiliukoisia Celloa ja Jokeria (Joker on parempaa), ja vesiliukoisten kanssa pärjää ihan hyvin sisätiloissakin, kunhan vain suojaa maalauspaikan lähellä olevat mööpelit sanomalehdellä. Vesiliukoiset maalit sitä paitsi kuivuvatkin tosi nopeaan eivätkä haise miltään, joten niiden kanssa voi ihan hyvin maalata sisällä rivitaloasunnossakin.

Tiistaina se suuri ja mahtava muutto sitten koittaa. Siin…

Eläimiltä oppia onnellisuuteen

Kuva
Harjoituksia läsnäolon voimasta -kirjassa neuvotaan ottamaan eläimistä oppia, jotta nykyhetkessä eläminen on helpompaa. Eläimet eivät mieti mennyttä tai tulevaa, vaan ne ovat tyytyväisiä, jos niillä juuri nyt on kaikki hyvin. Tämän ajattelutavan omaksuminen on hyvin vapauttavaa, vaikka sen omaksuisi vain pieniksi hetkiksi kerrallaan. Itseäni se auttaa etenkin unensaannissa. Eläin ei murehtisi tulevaa päivää, ei miettisi menneen päivän kommelluksia, ei pelkäisi, harmittelisi eikä jännittäisi. Jos eläin saisi nukkua lämpimässä sängyssä ja kokisi olevansa turvassa, eikä sillä olisi nälkä eikä jano, sen elämä olisi täydellistä. Se nukahtaisi rauhassa ja nukkuisi hyvin. Siitä on kelpo ottaa mallia.

Ostin tänään sohvan tulevaan kotiini. Siisti ja kivannäköinen sohva löytyi Fidasta neljälläkympillä. Ja siinä on niin hyvä istua! En kokeillut röhnöttää siinä, mutta ei siinä voisi olla niin hyvä istua ellei siinä olisi myös hyvä röhnöttää.

Olen saanut uuden kotini uudet huonekalut reilulla sat…

Iloa kaikilla aisteilla

Kuva
Upea syysilma. Juuri nyt raikkaan viileä syystuuli kasvoilla ja käsissä tuntuu parhaimmalta, mitä voi edes kuvitella. Lenkillä käydessäni elän parhaani mukaan kaikilla aisteilla. Annan katseen liikkua avarana ja pehmeänä kauniissa syysmetsässä. Tunnen tuulen ihollani ja mahdolliset sadepisarat viilentävät ihanasti. Ilma tuoksuu niin voimakkaasti syksyltä, että sen maistaa suussa asti. Linnut laulavat, tai oikeastaan ne jutustelevat, kuin valmistautuisivat syksyyn kaikki yhdessä tuumin.


Luen parhaillaan Deepak Chopran kirjaa Vapauta energiasi, toteuta itseäsi. Kyseessä on henkisen kasvamisen ja itsetutkiskelun opas ja vaikka olenkin vasta alussa, olen kirjasta jo hyvin innoissani. Kerron kirjasta laajemmin, kun saan sen luettua kerran tai kaksi.


Muuttoon on viikko. Sitten lakkaan seilaamasta pitkin maailmaa ja pääsen rakentamaan omaa pesää. Pelkkä ajatuskin tuntuu hyvältä. Olen laittanut viisi säkillistä vaatteita ja kaksi kassia kenkiä uffille. Muutenkin aion muuton yhteydessä luopua …

Hei!

Blogin ensimmäinen kirjoitus on nyt tylsästi valokuvaton, koska kamerani on huollossa.

Tämä on toinen blogini. Ensimmäistä pidin kolme vuotta, mutta tänä syksynä elämäntilanteen muutos sai minut jättämään tuon blogin taakseni. Avoero kahdeksan vuoden suhteen jälkeen on aikamoinen juttu. Erosta on nyt kuukausi ja olen laskeutumassa omille jaloilleni. Uuden blogin aloittaminen on tärkeä osa puhtaalta pöydältä aloittamista. Joten tässä sitä mennään.

Mikään eroblogi tästä ei ole tulossa, sillä säästän erotuntemusvuodatukset tarkasti vain päiväkirjojeni kuultaviksi. Tässä blogissa luon itselleni uutta elämää. Parisuhteeni alkoi, kun olin vasta 16-vuotias, joten koko pienen aikuisikäni olen elänyt yhdessä toisen ihmisen kanssa. Nyt olen omillani ja avaan silmiäni kohti avaraa maailmaa. Elämä alkaa pikkuhiljaa tuntua hyvältä, vaikka vielä muutama viikko sitten en olisi ikinä uskonut, että selviän.

Opettelen tuntemaan itseni ja tietämään, mitä elämältä haluan ja mitä en halua. Kanssani elämän…