Tekstit

Harmaan päivän ajatuksia

Kuva
Syksyn tulo on tänä vuonna vaikuttanut minuun voimakkaammin kuin ehkä koskaan.


Luontohan ei sitä asiaa kysele, mutta minä en ollut vielä aivan valmis kesän loppumiseen, ja näyttää pahasti siltä, että syksykin alkaa kohta loppua. Kevät oli kuukauden myöhässä, mutta syksy tuli ajallaan - kesä oli lyhyt.


Tuntuu hurjalta muistella, että vielä toukokuun puolivälissä oli lumi tukevasti maassa. Yleensä syksyisin olen jo nauttinut siitä, että tulee hämärä ja pimeä, mutta tänä vuonna en ole vielä ehtinyt sitä kaivata.


Tänään on ollut vuoden harmain päivä. Aurinkoa ei ole näkynyt viikkoon. En muista, milloin olisin nähnyt tähtitaivaan viimeksi - joskus keväällä.


Ilma on kosteudesta paksu. Ei sada, mutta metsässä kävellessä voi iholla tuntea sumun suuria pisaroita. Koivunlehdet ovat muodostaneet polulle pehmeän, märän ja kiiltävän maton. Lähteen kirkas vesi on täyttynyt pudonneista lehdistä. Joki virtaa syvänä ja täysin ääneti.

Se kaikki tuntuu tänään jotenkin surulliselta.


Laavulta on ilo hetke…

Muistoja syyslomalta

Kuva
Kahden viikon loma alkaa olla lopuillaan. Vielä on edessä vapaa ja rauhallinen viikonloppu yhdessä mieheni kanssa - saatamme poiketa Savukoskella maisemia katsomassa, tai sitten emme.

Parin viikon aikana olen avannut tietokoneen vain muutaman kerran, ja silloinkin pääasiassa vain käsittelemässä valokuvia. Tuntuukin, että etenkin vapaus internetistä on ollut erityisen hyväksi.


Liityin pari vuotta sitten Facebookiin, jotta voisin tehdä työni etänä. FB on sallinut minun tehdä mieluista työtä samalla, kun olen voinut vapaasti valita asuinpaikkani. Siitä olen ollut kiitollinen. Alusta saakka kuitenkin vedin tarkan rajan siihen, että Facebook on olemassa vain työasioita varten. Välillä olen saanut selittää perheenjäsenille tai ystäville, miksi en ole hyväksynyt heidän kaveripyyntöjään - en halua, että Facebook vie vapaa-aikaani. Kuulumiset läheisten kanssa vaihdan mieluusti muuta kautta, ja kun työpäivä päättyy, myös FB sulkeutuu.

Raikas, lappilainen syyssää ja pari viikkoa aikataulutonta r…

15 ruskaretkikuvaa Kaarestunturilta

Kuva
Tänään oli päästävä tuulettamaan ajatuksia.

Eletään päiviä, kun ruska on paikoin parhaimmillaan, mutta osa puista on jo pudottanut melkein kaikki lehtensä. Toisaalla haavikko helisee vielä vihreänä, toisaalla keltaisena, jossain kirkuvan punaisena. Vadelmat ovat kypsyneet ja niissä lehdet ovat vielä vihreät, vierestä ovat maitohorsmat jo kellertyneet ja ruskistuneet - elävän kuolema alkaa olla käsillä, ja se näkyy kaikkialla.


Viime päivinä on taivas peittynyt harmaaseen pilveen. Minä olen lomalla. Lattialle valettu pönttöuunin paikka ammottaa edelleen tyhjänä. Materiaalit ovat pihalla - kaksi rekkaa jäi niitä tuodessaan kiinni pihamme saveen - kunpa vain muurari jo tulisi ja pääsisimme lämmittämään kotia puulla.

Ruskaretkellä olleet vanhempani lähtivät tänään kohti etelää. Talo on nyt hiljainen, vain kissa kehrää sohvalla ja televisiossa brittiläinen sairaaladraama pitää puheensorinaa yllä. Ulkona tuuli lennättelee keltaisia ja ruskeita koivunlehtiä.

Tänään tuntui huonolta ajatukselta…

Aamu nousee Ilmakkiaavalla

Kuva
Sain aamulla ilon viedä mieheni töihin jo kuudeksi, joten päätin ottaa reissusta kaiken irti ja käydä samalla katsomassa Ilmakkiaapaa.


Liian myöhään illalla syödyn pizzanpuolikkaan jälkeen yöunet jäivät huonoiksi. En ole varmaan ikinä ollut niin iloinen kuullessani kellon herättävän puoli viideltä, kuin tänään. Lopultakin sai nousta ylös.

Ajellessamme syksyisen, usvaisen, melkein aamuöisen Sodankylän halki, minulle tuli déjà-vu parin vuoden takaa. Tuolloin asuimme vielä Kittilässä, mutta mieheni oli saanut Kevitsasta tilapäisesti töitä, ja niiden puitteissa ajoimme muutamina aamuina Sodankylässä anivarhain, kun maat ja puut olivat ruskassa ja ilma sumuinen ja usvainen, ennen kuin aurinko kipusi taivaalle ja alkoi lämmittää.

Se oli hyvä muisto. Ja vielä parempaa oli saada huomata, että kaikki on edelleen hyvin, onni on ollut myötä.


Jätin auton tutulle parkkipaikalle nelostien varteen. Olen käynyt täällä reilut pari vuotta sitten mieheni ja parhaan ystävättäreni kanssa, kun olimme matka…

Syystuoksuja

Kuva
Miten onkin aina niin nautinnollista tarttua tuuletusikkunan kahvaan, kääntää akkuna auki täyteen mittaansa ja tuntea ja kuulla, kuinka syystuuli humisee metsässä ja löytää tiensä myös ikkunasta suoraan kasvoilleni ja sisälle taloon.

Availen aamuisin ikkunoita eri puolilla taloa, jotta tuuli kiirisi vapaasti pitkin huoneita ja lattioita.

Syksy on kokoamassa voimiaan täyteen mittaansa. Koivuissa pakkasen puremat lehdet kahisevat enemmän kuin ennen, tuulessa on enemmän voimaa kuin vielä pari viikkoa sitten. Auringon valo on vino ja alati muuttuvainen. Valot ja varjot juoksevat ja helisevät pitkin metsiä lähes vimmattuina, eri lailla kuin milloinkaan muulloin.

Kova tuuli saa metsän suhisemaan, taivutellen puiden latvoja mielensä mukaan.


Koivunlehtien lomassa auringon valosta tulee välkkyväistä.


Tänään pidimme Moskun kanssa kahvi- ja keppitaukoa laavulla. Joen vesi on ylhäällä ja virtaa vinhasti. Lenkin jälkeen on hyvä sujahtaa veteen niin, että voi melkein tuntea höyryn nousevan iholtaan…